Jos saavuit tälle sivulle muualta etkä havaitse kehyksiä, klikkaa tästä

Sunnuntaiaamuna (14.8) herättiin jännittyneissä merkeissä - millainen sää ulkona on. Olihan kyseisenä päivänä vihdoinkin tarkoitus valloittaa Halti. Ja toteuttaa monen vuoden ajan muhinut unelma. Hieman pettymykseksi täytyi kuitenkin todeta, että pilvinenhän se oli. Ja Haltia ei näkynyt tuvan terassilta. Ilma oli kuitenkin poutainen, eli huonomminkin olisi voinut käydä. Tuuli oli kohtalaisen navakka.

Tuhtia talkkunapuuroannosta vielä syödessämme havahduimme lentokoneen ääneen. Pihalle ehdittyämme havaitsimme, että kyseessä oli Pihtsusjärvelle laskeutunut vesitaso, joka oli tullut hakemaan varaustuvassa ollutta porukkaa. He olivat käyneet Haltilla jo edellisenä päivänä, eivätkä näköjään viitsineet vaeltaa enää takaisin Kilpisjärvelle. Lentäen matkaa kestä kuulemma vain 15 minuuttia.

Aamiaisen jälkeen pakkasimme yhden rinkan tarvitsemillamme varusteilla. Olimme päättäneet, että otamme mukaan yhden rinkan, jota kannamme vuorotellen. Sen todettiin kuitenkin olevan näppärin tapa kantaa lounastarvikkeet ja varavaatteet, koska erillistä päiväreppua ei ollut mukana.

Antti otti mukaan toki myös oman kameransa, joka koko komeudessaan painoi varmaankin 5 kg.

Allekirjoittanut valmiina Haltin valloitukseen! Ensimmäinen rinkankantovuoro osui omalle kohdalleni. Matkaan lähdettiin klo 12.

Taustalla näkyvä, pilvessä oleva huippu on Gieddecohkka.

Pihtsusjärvi on jäänyt taakse.

Reissun harvoja yhteiskuvia. Ja tällä kertaa jopa ilman itselaukaisinta otettuna. Pian Bihpornibban jälkeen vastaan tuli kahden miehen vaellusporukka, jotka olivat edellisenä päivänä käyneet Haltilla. Arvelivat näkyvyyden Haltilla olevan edellistäkin päivää huonomman. Kuvan ottajan (Jarmo Niemi) oma kuvakokoelma reissusta löytyy täältä (Huom! 10 Mt:n PDF-slideshow).

Haltijärvellä. Allekirjoittanut "oikaisee" Haltin autiotuvalle valtaisan pirunpellon ylitse. Tämän rinnalla Meekonjärvellä ollut louhikko ei enää tuntunut miltään. Mutta mikäpä siinä oli edetä, rinkkakaan kun ei juuri sillä hetkellä tarvinnut kantaa. Autiotupa ja huoltorakennukset ovat juuri ja juuri havaittavissa suurinpiirtein kuvan keskellä pieninä mustina pläntteinä.

Antti Haltin autiotuvalla. Poistimme rinkasta vielä huipulla tarpeettomat lounastarvikkeet, ja jätimme ne tupaan odottelemaan paluuta.

Tämäkin tupa (Meekonjärven lisäksi) oli rakennettu (tai ainakin uusittu) vuonna 2004. Ja sen kyllä huomasi. Oikein erillinen keittiökomerokin!

Ja uutuuttaan kiiltelevät makuulaverit, joiden sijoittelussa oli tosin tuhlattu tilaa. Niihin ei mahtunut lainkaan makaamaan niin, että pää olisi ollut tuvan päätyseinää vasten, vaan pää täytyi laittaa tuvan sivuseinää vasten. Toisaalta, kartan mukaan tilaa pitikin olla vain kuudelle hengelle, joka varmaan ei tee edes tiukkaa.

Haltijärven toisella rannalla oli hieman vanhempi autiotupa. Karttaankin se oli vielä merkitty, eli lienee ihan aktiivisessa käytössä.

Lähempi tarkastelu osoitti, että se oli rakennettu vuonna 1961. Ja että siellä oli yövytty viimeksi vain pari yöttä aikaisemmin. Tosin kohtalaisen pahoja homevaurioita on selkeästi nähtävissä tuvan sisäpuolella yhdessä kulmassa.

Mutta sen päätimme, että jos täällä joskus yövymme, tämä on se tupa, missä yövytään! On hieman erilainen tunnelma kuin uudessa autiotuvassa...

Nousu Haltille on alkanut, tarkka lähtöaika autiotuvalta oli 14.35. Kuvan oikeassa etulaidassa on juuri ja juuri nähtävissä kalottireitin aikaisemmat opastemerkinnät: keltaisiksi maalatut kivikasat, joita oli polun kummallakin puolella. Huonona puolena vain se, että kiviaines on noilla seuduin muutoinkin aika lailla punertavan ja kellertävän sävyistä, joten merkinnät erottuivat paikoitellen aika heikosti.

Nykyisin kuitenkin kalottireitti on merkattu kauttaaltaan, tai ainakin Suomen puolella, puisilla tolpilla, joissa on keltainen yläpää.

Antti ja ensimmäiset lumipeitteet Haltin rinteellä.

Korkeuden lisääntyessä sukelsimme pilven sisään. Aika selkeästi havaittavissa, mistä pilvi alkaa.

Näkyvyyttä pilven sisällä oli varsin heikosti, ehkä noin 100m.

Allekirjoittanut täyttämässä vesipulloa vielä ennen huippua. Omalle kohdalleni napsahti rinkankantovuoro autiotuvalta huipulle.

Allekirjoittanut ja Haltin rinteen louhikot.

Antti lähestymässä huippua. Aika lailla kuvan keskellä erottuu juuri ja juuri suurempi rajapyykki, jonka virkaa teki suuri, osittain muurattu kivikasa.

Haltin huippu! Rajapyykki 303B. Suomen ja Norjan raja. 1328,1 metrin korkeudessa. Sunnuntaina 14.8.2005 klo 15.50.

Antti avaamassa Haltin kirjaa suojannutta kaappia. Olimme etukäteen sopineet, että toinen saa kunnian tulla huipulle (koskettaa rajapyykkiä) ensin, toinen taas kirjoittaa nimensä ensimmäisenä kirjaan. Viimeisen parinkymmenen metrin matkalla allekirjoittanut otti kovan loppukirin, ja onnistuikin "valloittamaan" huipun ensin. Antti sai näin ollen kunnian kirjoittaa nimensä ensin Haltin kirjaan ja ottaa näin ollen pienemmän järjestysnumeron.

Haltin kirja

Ensimmäisen vieraskirjan Haltille on vienyt Kaarina Kari vuonna 1933. Hänen seurueensa oli ensimmäinen naisretkikunta, joka saavutti Suomen korkeimman huipun eli Haltin. Lisätietoja Kaarina Karin Haltin valloituksesta löytyy "Haltin valloitus" -nimisestä kirjasta, jota on saatavilla mm. Tunturi-Lapin luontokeskuksesta. Ensimmäinen vieraskirja säilöttiin historiatiedon mukaan Fazerin peltiseen karkkilaatikkoon.

Huipulla kävi kova tuuli, joka puhalsi pohjoisesta, Norjan puolelta. Sadekin oli tullut sauraksemme, ja ilma viilentynyt huomattavasti.

Nimet ovat Haltin kirjassa:

81057 - Antti J. Niskanen, Espoo
81058 - Janne Silvo, Vantaa

Näkyvyyttä ei huipulla juurikaan ollut, kuten tästä kuvasta voi helposti havaita. Olimme etukäteen suunnitelleet, että käväisisimme myös Norjan puolella Halti-tuntureiden korkeimmalla kohdalla, Raisduottarhaldilla (1361m). Mutta tällaisella säällä suunnistus olisi ollut melkoisen haasteellista, mitään merkattua polkua kun ei huipulta lähtenyt. Niinpä päätimme jättää sen valloituksen vielä toiseen kertaan ja tyytyä nyt vain Suomen puoleisen Haltin huiputukseen.

Virallinen poseerauskuva: Allekirjoittanut Haltin huipulla.

Virallinen poseerauskuva: Antti Haltin huipulla.

Virallisten seremonioiden ja kuvien oton jälkeen oli aika nautiskella rommia, kuivaporoa ja suklaata.

Rajapyykin eteläisellä puolella (Suomessa) oli tyyni paikka istuskella, kun tuuli ei juurikaan käynyt eikä vettä vihmonut naamaan. Ja kyllähän siinä tulikin istuskeltua. Vietimme huipulla lähes tunnin.

Muistoksi vierailusta jätimme rajapyykin juureen myös omalla nimellä varustetut kivenmurikat. Allekirjoittaneen vaalea kivi on kuvan keskellä ja siinä lukee: "J. Silvo, 14.8.2005".

Antti ja kivi. Tekstinä muistaakseni "Uuki 2005".

Pitihän huipulta myös testata kännyköiden kuuluvuus. Olimme varautuneet kolmen eri operaattorin sim-korteilla (Elisa, TeliaSonera ja DNA). Suureksi yllätykseksemme ja ennakkotiedoista poiketen kaikilla operaattoreilla oli kenttää huipulla! Elisaa emme käytännössä testanneet, mutta se ainakin näkyi valittavien operaattoreiden valikossa. Lisäksi vaihtoehtoina oli useita norjalaisia operaattoreita.

DNA:n ja TeliaSoneran verkoissa kenttää oli vaikka muille jakaa ja puhelut sujuivat häiriöttä. Ja pitihän huipulta tietysti soittaa myös ystävällemme Miika "Mixu" Karpinille.

Kuvassa Antti Norjan puolella puhelin korvalla.

Lähdimme laskeutumaan huipulta noin klo 17. Antilla oli ensimmäinen rinkankantovuoro, huipulta aina Haltin tuvalle saakka.

Lunta rinteessä. Itse huippu oli paljas, mutta paikka paikoin lunta oli jäänyt kallionkoloihin. Yleisesti ottaen sitä oli kuitenkin vähän, ainakin jos vertaa tähän kuvaan, minkä löysin jonkun muun ottamana Haltilta elokuussa 2000: Halti 08/2000

Kalottireitin opastetolppa. Meitä oli etukäteen varoiteltu huonosta näkyvyydestä huipulla, ja se piti tosiaan paikkansa. Seuraavaa tolppaa joutui välillä todella etsimään. Ja joitakin kertoja piti edetä niin, että toinen jäi edelliselle tolpalle odottamaan, kunnes seuraava tolppa löytyi. Noustessa reitiltä olisi ollut vaikeampi eksyä - menisi aina vain sinne, missä rinne nousee. Mutta laskeutuessa eksymisen mahdollisuus on paljon suurempi.

Haltijärvi näkyy jälleen. Kuvasta sitä voi olla vaikeampi erottaa, mutta sen pitäisi olla sivusuunnassa aivan keskellä kuvaa, noin 2/3 kuvan alalaidasta. Kiviaines oli hyvin punertavaa ja pienenä murskana tässä kohdin.

Haltin autiotuvalle palasimme noin tunnin laskeutumisen jälkeen, kello 18 pintaan. Söimme siellä hieman myöhäisen lounaan, ja jatkoimme matkaa kohti Pihtsusjärveä. Alempana sää oli pysynyt samanlaisena kuin lähtiessäkin. Gieddecohkkan huippu oli edelleen pilvessä.

Pihtsusjärven autiotuvalle saavuimme klo 20.45. Laitoimme vielä illalliseksi ison kasan lettuja, jotka herättivät ansaittua kateutta tupaan klo 21 saapuneessa neljän hengen seurueessa.

Copyright © 2005 Janne Silvo / Antti J. Niskanen