Jos saavuit tälle sivulle muualta etkä havaitse kehyksiä, klikkaa tästä

Seuraava aamu (to 11.8) oli kirkas ja aurinkoinen. Illalla oli käyty nukkumaan klo 1.00 maissa, joten herätys oli vasta klo 10. Edellisenä iltana näkyvyyden peittäneet pilvet olivat tiessään, samoin useimmat lähistöllä yöpyneet muut telttailijat.

Taustalla näkyvä, erehdyttävästi Saanaa muistuttava tunturi ei ole kuitenkaan Saana, vaan mitä ilmeisemmin Coahppevarri (718m).

Saarijärven autiotupa, joka ohitettiin heti kohta telttapaikalta lähdön jälkeen.

Nousu Saarijärveltä kohti Kuonjarvarria (1065,5m) on alkanut. Alkumatkasta vastaan tuli useita muita vaeltajia. Yhdessä isommassa porukassa oli peräti toistakymmentä nuorempaa ja vanhempaa vaeltajaa.

Yksi nuoremmista vaeltajista kuunteli kävellessään korvalappustereoilla radiota. Omasta mielestämme se tuntui kummalliselta tunturissa, missä luulisi nauttivan kaikkein eniten hiljaisuudesta ja tuulen suhinasta, ei uutisähkystä. Mutta, jokainen tablaa tavallaan.

Allekirjoittanut taukoa pitämässä karttaa tutkien.

Lounaspaikka tunturiylängöllä. Taustalla näkyy Saana ja lumihuippuisia vuoria Norjan puolella. Lounaaksi söimme (kuivattua) tunturikäristystä ja perunamuusia. Sää oli mitä upein!

Ennen lounasta olimme ohittaneet koirien kanssa kulkeneet miehet, joihin olimme törmänneet ensimmäisen kerran Kilpisjärven parkkipaikalla. Ja he taas puolestaan ohittivat meidät, kun pidimme taukoa.

Matka jatkui nousun merkeissä vielä lounaankin jälkeen. Heti kohta lähdön jälkeen tuli vastaan neljän nuoren miehen muodostama vaellusporukka, jotka eivät tuntuneet osaavan rauhoittua edes erämaassa: Pari ensimmäistä pölpötti kännykkään ja viimeisellä pauhasi rinkan sisällä radio, josta kantautui jo kauas korvia viiltävää rokkia!

Ensimmäisiä havaintoja lumesta nippa nappa Suomen puolella olevilla tuntureilla (aivan kuvan vasemmassa laidassa). Vaikka korkeutta rupesikin jo olemaan lähes kilometri, raikkaasta juomavedestä ei ollut puutetta. Sopivia täyttöpaikkoja oli vähän väliä.

Taustalla näkyvän jyrkänteen edustalla virtaa Kuonjarjoki ja keskivaiheilla näkyvä terävä huippu puolestaan on kuonjarvarri (1065,5m). Maasto oli tässä vaiheessa todella helppokulkuista.

Antti tunturiylängöllä ennen laskeutumista Kuonjarjoelle.

Kuonjarjoella, noin kilometrin ennen Kuonjarjoen autiotupaa. Meinasimme aluksi jäädä jo tähän yöksi, mutta sopivan uimapaikan puuttuessa päätimmekin vielä jatkaa matkaa.

Lunta Kuonjarvarrin pohjoisrinteellä, tosin vain nimeksi.

Kuonjarjoen autiotupa. Vasemmanpuoleisin rakennus on puuvaja, keskellä ulkohuussi ja oikealla itse autio- ja varaustupa. Tupa oli uusittu vuonna 2004, joten mitenkään kovin tunnelmallinen se ei ollut, ja porukkaa oli vaikka kuinka paljon.

Haltin valtatie. Ja enpä yhtään ihmettele, miksi sellaisen lempinimen Kalottireitin tämä osuus on myös saanut. Tässä netissä olevassa kuvassa ei erotu kuin kaksi muuta vaeltajaa (heti reittitolpan jälkeen), mutta alkuperäisessä kuvassa näkyy vielä kaksi muutakin vaellusporukkaa, jotka kaikki näkyivät yhdellä silmäyksellä. Hieman alkoi huolestuttamaan, että tälläinenkö kansainvaellus täällä on...

Porotokka Haltin valtatien varrella, hieman Kuonjarjoen jälkeen. Suhteellisen lähellä porotokkaa havaitsimme myös tutut miehet koirineen. He olivat leiriytyneet pienen puron varrelle, parin sadan metrin päähän polusta.

Koska Kuonjarjoen tuvassa oli täysi miehitys, jatkoimme matkaa vielä muutaman kilometrin Kahperusjoen varrelle. Huvittavaa sinänsä, kun olimme leirimme pystyttäneet, hieman edellämme kulkenut toinen porukka päätti myös leiriytyä. Etäisyyttä teltoillamme oli ehkä puolisen kilometriä ja näköyhteys. Olisi luullut, että erämaassa ei tarvitsisi leiriytyä niin vieri viereen...

Lähistöllä olevasta toisesta vaellusporukasta huolimatta uimaan oli päästävä. Ja tulihan siinä samalla suoritettua täydellinen peseytyminenkin, aina hiustenpesua myöten. Taustalla näkyy Siktagurra. Sää oli alkanut pilvystymään iltaa kohti, mutta edelleen oli poutaa ja varsin lämmintä.

Iltaisin tuli nautiskeltua rommisnapsilla, jota tosin ei voinut vain vetäistä naamaan teltassa. Yleensä oli tapana kiivetä jonnekin läheisen tunturin rinteelle sitä nauttimaan, mutta nyt sopivia paikkoja oli aika harvassa. Niinpä paikaksi valittiin lähistöllä ollut isompi kivi, joka tosin sijaitsi Kahperusjoen toisella puolella. Sopivaa ylityspaikkaa sai etsiä aika kauan, kun jokea ei millään viitsinyt paljain jaloin ylittää, vaan kengät jalassa.

Sää oli mennyt tässä vaiheessa jo varsin pilviseksi. Taustalla ei näy enää mitään muuta kuin pelkkää sumua, ja näkyvyyttä oli ehkä 100-200 metriä.

Teltalle palatessa sumupilvi alkoi laskeutumaan yhä alemmaksi tuntureilta, ja oli tässä vaiheessa jo valtaamassa harsoonsa myös joen ylityspaikan. Toisella puolella jokea oli muutamia poroja, jotka jolkottivat joenvartta pitkin. Viereisistä tuntureista ei näy jälkeäkään.

Copyright © 2005 Janne Silvo / Antti J. Niskanen