Jos saavuit tälle sivulle muualta etkä havaitse kehyksiä, klikkaa tästä
1. päivä | 2. päivä | 3. päivä | 4. päivä | 5. päivä | 6. päivä | 7. päivä
|
|
Viimeinen vaelluspäivä (ke 11.8) on valjennut kaatosateessa. Eipä sinänsä enää haitannut, kun kuitenkin samana päivänä oltiin jo tulossa pois metsästä, mutta olisihan se ollut viimeiset aamukaffet mukava juoda kaikessa rauhassa auringonpaisteessa kuin hätäisesti sateen jäähdyttäessä juomaa.
|
Aamiainen on syöty, matka kohti parkkipaikkaa voi alkaa.
|
Hieman vuolaamman puron ylitys.
Kyllä UKK:ssa ilman Goretex-kenkiä olisi saanut saappailla suurimman osan ajasta kulkea, eikä vähiten heti sateiden jälkeen. Pieniä purojen ja jokien ylityksiä oli kohtalaisen paljon. Syvyyttä ei välttämättä ollut kuin nilkkaan, mutta harvemmin niistä olisi pystynyt kerralla yli hyppäämään. Ja sateen jälkeen taas heinikko oli niin kosteaa, että se kyllä olisi viimeistään kastellut kengät. Maasto ei ole samalla lailla tunturimaastoa, kuin esim. Hetta-Pallas reitillä.
|
Vielä lounas ennen autolle saapumista. Taustalla Suomujoki.
|
Rengas on sulkeutunut. Tästä sitä lähdettiin 6 yötä aikaisemmin. Autokin näyttäisi olevan paikallaan.
|
Olihan se auto siellä. Ja vieläpä aivan ehjänä. Sitten eikun kamat ripeästi autoon ja Kaunispään ravintolaan jälleen herkullista poronkäristystä ja tuoreita donitseja ahmimaan. Ja illaksi jälleen Tankavaaraan saunomaan ja muistelemaan vaellusta.
Loppusanat
Vaellus toteutui juuri kuten suunniteltu, lukuunottamatta toisena vaelluspäivänä tapahtunutta vikatikkiä. Sen ei kuitenkaan annettu vaikuttaa muihin yöpymisiin, vaan ko. päivänä jääty välimatka kurottiin seuraavana päivänä heti umpeen.
Ensiapulaukun sisältöä vaelluksella tarvittiin vain allekirjoittaneen kantapäiden hiertymien hoitoon. Kaikenlaista tavaraa sieltä kyllä löytyikin, mutta ei sitä yhtä oleellisinta, jota olisi tarvittu: reilusti leveää kangaslaastaria. Se on sellainen tarvike, joka jatkossa ei varmasti tule loppumaan! Mukaan oli pakattu kyllä kaikenlaiset hienot rakkolaastarit jne., mutta siinä vaiheessa kun kantapäätä koristaa lapsen kämmenen kokoinen verestävä alue, siinä ei ihan pienet laastarit enää auta.
Haavat saatiin kuitenkin pidettyä siedettävinä käyttämällä desinfioivaa haavapulveria ja vaihtamalla laastarit aamuin illoin. Päivisin jalat piti vielä paketoida ideal-siteeseen ja teipata sähköteipillä. Ja pistää vielä pakastepusseihin ennen kenkään laittoa. Ja vetäistä päälle tuhdisti Buranaa. Ensimmäiset kilometrit olivat aina pahoja, mutta sen jälkeen yleensä helpotti.
Antti ei aluksi tiennyt hiertymistä muuta kuin sen, että olin sellaisten kertonut syntyneen. Kun hän toisen vaelluspäivän aamuna näki kantapääni, hän oli ollut aivan varma, että vaellus loppuu justiinsa tähän. Tosin sen hän uskalsi tunnustaa vasta vaellukselta palattuamme. Ehkä parempi niin. Hiertymien suuruudesta kertonee se, että sivistykseen palaamisen jälkeen meni toista kuukautta, ennen kuin jalat olivat parantuneet. Pari ensimmäistä viikkoa piti linkuttaa, kun kävely oli edelleen hankalaa, vaikkei vaelluskenkiä enää ollutkaan jalassa.
Edellä mainitusta vaivasta huolimatta reissu oli upea, samoin kansallispuisto. Maisemat ja maasto vaihtelivat äärilaidasta toiseen: paikoitellen sai kulkea lähes aarniometsää muistuttavissa maisemissa, välillä taas kivikkoisessa tunturin rinteessä, jossa ei kasvanut ainuttakaan puuta tai pensasta.
Tänne varmasti palataan vielä uudelleen!
