Jos saavuit tälle sivulle muualta etkä havaitse kehyksiä, klikkaa tästä
1. päivä | 2. päivä | 3. päivä | 4. päivä | 5. päivä | 6. päivä | 7. päivä
|
|
Seuraava aamu (pe 6.8). Makuupussien kuivatus ennen niiden pakkaamista tiukkaan kompressiopussiin. Vaikka yöllä ei satanutkaan, makuupussit kostuvat yöllä hikoilun seurauksena sen verran, ettei niitä juuri tee mieli pakata sellaisenaan.
|
Päivän vaellus alkanut. Heti alkumetreillä oli jälleen edessä joen ylitys, joka tosin tällä kertaa hoitui kiviä pitkin kävellen. Tässä vaiheessa olimme kuitenkin lukeneet karttaa väärin ja jokea EI olisikaan pitänyt ylittää. Luulimme ylittävämme karttaan merkityn isomman joen, mutta se olikin vain pahainen sivuhaara.
Vaikka kuvasta voisikin päätellä, että kyseessä on nimenomaan joku pieni sivuhaara, se ei ollut luonnossa niin selkeästi havaittava juttu. Hieman isompikin joki saattoi välillä kutistua lähes olemattomaksi ja sitten taas laajentua. Niin tässäkin tapauksessa luultiin.
|
Epäilykset harhaan joutumisesta alkoivat kasvaa, kun mitään poluntynkää ei löytynyt mistään ja maasto alkoi olemaan vyötäröön asti ulottuvaa pöheikköä. Ja kuitenkin reitin piti olla niitä ainoita mahdollisia, kun Suomujoelta käännytään etelään kohti Saariselän erämaaosaa ja sen alkupäässä olevaa poroaitaa. Joen piti johdattaa juuri sopivasti poroaidan porteille, joista pääsisi helposti aidan toiselle puolelle.
|
Totuus on selvinnyt! Juttu paljastui, kun löysimme itsemme isomman järven rannalta. Karttaa tarkemmin tutkittaessa se osoittautui Kuotmuttijärveksi, joka oli useita kilometrejä lounaaseen suunnittelemaltamme reitiltä. Matkalla oli ollut Kuotmuttioja, joka oli paikoitellen hyvinkin leveä ja muistutti jokea, jota meidän olisi pitänyt seurata.
Tässä vaiheessa oli jano, väsytti ja kohtalaisen (tai paremminkin liian) uudet Goretex-kengät olivat jo hanganneet ikävän tuntuiset hiertymät kumpaankin kantapäähän...
|
Totesimme, että takaisin ei kannata lähteä, joten suuntasimme kartan ja kompassin avulla ensin kohti Helanderinjärveä, jossa nautittiin lounas. Sen jälkeen jatkettiin poroaidan vierustaa, kunnes löytyi sopiva kohta alittaa se. Siitä jatkoimme niin ikään kartan ja kompassin tukemina suoraan kaakkoon, kohti tulevaa yöpymispaikkaa. Jouduimme harhaanjoutumisen seurauksena muuttamaan suunnitelmia ja jäämään suunniteltua aiemmin leiriin.
Niin sanottu "oikaisu" on vähän kaksipiippuinen juttu: toisaalta se lyhentää matkaa kilometreissä, mutta harvoin ajallisesti tai voimavaroja ajatellen. Oikoreitti oli paikoitellen helppokulkuista kangasmetsää, paikoitellen taas upottavaa suota. Ja täydennystä juomapulloonkaan sieltä ei saanut.
|
Kun lopulta löysimme itsemme jälleen oikealle reitille ja sen myötä joen rantaan, oli jano jo hirmuinen. Vettä kului pullo jos toinenkin...
|
Toisen yön leiripaikka ei ollutkaan enää kuin muutaman sadan metrin päässä, kun jatkoimme matkaa juomapaikalta. Aiemmin kompassin avulla otettu suunta oli siis pitänyt erittäin tarkasti.
|
Leiripaikka sijoittui hienolle paikalle jokien risteyskohtaan, jossa pääsi myös uimaan. Vesi oli kyllä matalaa, mutta siitä löytyi sopivia poteroita, joissa pääsi peseytymään hieman paremmin.
Kuvan oikeassa reunassa siintävää huippua ounastelimme tässä vaiheessa jo kansallispuiston korkeimmaksi huipuksi, Sokostiksi (718m). Myöhemmin kuitenkin selvisi, että se ei todellakaan ollut vielä Sokosti.
|
Keppijumppaa!
