Numerologiaa: Y2k ja 12-sormiset ihmiset


Vuosituhannen vaihde, mikä valtaisa tapaus! Viimeistä kertaa kirjoitetaan 19-alkuisia vuosilukuja, ensimmäinen numero vaihtuu, ja ainoan kerran ihmisiässä kolme nollaa esiintyy vuosiluvussa peräkkäin!

Mutta koko vuoden 2000 merkitys, ja ennenkaikkea sen ajankohta, riippuvat siitä, mistä hetkestä eteenpäin vuosia lasketaan. En kuitenkaan aio vaivautua edes ottamaan kantaa tähän, enkä mihinkään niin vähäpätöiseen sivuseikkaan kuin vuoden nolla puuttuminen (joka huomioonottaen vuosituhat vaihtuukin vuoden 2001 alkaessa), sillä vuosituhannen täyttymisen ajankohtaan vaikuttaa toinen, vielä perustavampaa laatua oleva tekijä - käyttämämme numerojärjestelmä.

Ihmiset käyttävät kymmenjärjestelmää luultavasti juuri siksi, että meillä on kymmenen sormea. Kuvittele luolamies kehumassa toiselle hienoa kalasaalistaan erilaisin elein ja örähdyksin. Kädet levällään "Ugh, unngh!" tarkoittaa "Näin isoja!", kymmenen sormea pystyssä "Grogg gjurrrrh!" tarkoittaa "näin monta!". Isommat kalasaaliit on tällöin luonnollista ilmoittaa kymmenen monikertoina ja niistä ylijäävänä osana.

On aivan ilmeistä, ettei kymmenen valinta numerojärjestelmämme kantaluvuksi ole matemaattisin perustein tehty mielivaltainen sopimus, vaan ennemminkin luonnollisten syiden seurausta. Kymmenen kun on harvinaisen järjetön luku niinkin tärkeään tehtävään kuin numerojärjestelmämme kantaluvuksi. Kymmenen on jaollinen vain kahdella ja viidellä, mistä seuraa, ettei mikään kymmenen potenssi ole jaollinen esimerkiksi kolmella. Sadan markan ostosta ei voi jakaa täsmälleen tasan kolmen osapuolen kesken. Jos kantaluku olisi esimerkiksi 12, olisi satasen (12*12) ostos tasan jaollinen kolmella. Tällöin satanen ei tietenkään olisi enää jaollinen viidellä, mutta pienempänä numerona kolmosen merkitys on jossain määrin suurempi. Sekä kolmella että viidellä jaollisuuden saisi 60-järjestelmällä. Kuudenkymmenen (eikä sadan) valinta tunti-minuutti-sekunti -muunnosten perustaksi on selvästi matemaatikkojen suunnittelema (kuten myös kulmayksiköissä, 360 astetta ympyrässä), sillä 60 on kätevästi jaollinen hyvin monella "pienellä" luvulla; 1:llä, 2:lla, 3:lla, 4:llä, 5:llä ja 6:lla (ja lisäksi 10:llä, 12:lla, 15:lla, 20:llä, 30:llä ja 60:llä).

Palataan sivuraiteelta takaisin asiaan, eli vuosituhannen vaihteeseen. Vuosi 2000 on mukavan pyöreä luku (yksi numero ja paljon nollia) vain kymmenjärjestelmässä. Heksadesimaalijärjestelmässä se on 7D0, oktaalina 3720 ja binäärinä 11111010000. 12-kantaisessa järjestelmässä ilmaistuna se olisi 11A8 (missä A on yhdeksää seuraava numero kuten heksadesimaalijärjestelmässäkin yleensä). Vuosiluku 11A8 ei ole mitenkään erikoinen, joten jos evoluution oikun vuoksi meillä olisi 12 sormea ja käyttäisimme siksi 12-kantaista numerojärjestelmää, juhlisimme Millenniumia vasta vuonna 3456, joka on siis 12-järjestelmän vuosi 2000 ilmaistuna kymmenjärjestelmässä. "Vuosituhannen" vaihteeseen olisi siis vielä 1456 vuotta.

Mitä kaikki tämä siis tarkoittaa? Jotkut väittävät maailmanlopun tulevan vuonna 2000, perustellen väitettään vain erikoisella vuosiluvulla. Tällöinhän maailmanloppu tulee juuri ensi vuonna siitä syystä, että meillä on kymmenen sormea!

Antti Niskanen