Elettiin alkusyksyä 1998. Olin jo pidemmän aikaan ajatellut ostaa HP:n
"taskulaskimen", tarkemmin sanoen HP48GX:n. Kyselin sen hintoja
elokuussa. Se maksoi noin 1400 markkaa. Jätin hankinnan hieman
myöhemmäksi, kunnes lokakuun puolessa välissä suuntasin erääseen nimeltä
mainitsemattomaan liikkeeseen kyseistä vempainta ostamaan. Yllätys oli
suuri tuijottaeesani hintalappua, jossa seisoi: 1580 mk!
Kysellessäni tietenkin myyjältä syytä laskimen yllättävään hinnanousuun. Hän selitti ystävällisesti sen johtuvan siitä, että nyt on meneillään tällainen HP:n ostokampanja, jossa kaikista HP48GX-laskimista hyvitetään 180 Suomen markkaa rekisteröinnin jälkeen. Harmittelin sitä, sillä kaikenlainen rekisteröiminen vaatii ennenkaikkea aikaa ja vaivaa. Mutta minkäs sille mahtoi. Laskin oli saatava pikaisesti ja kampanja jatkuisi vielä monta viikkoa. Kyselin kuitenkin vielä ennen ostamista, että onkos noita palautuksia myös tullut. Rekisteröintilippu kun piti lähettää Dubliniin, Irlantiin. Myyjä kuitenkin vakuutteli sen toimivan ihan luotettavasti ja sai jopa minut uskomaan siihen. Toisin kuitenkin kävi.
Lueskelin rekisteröintiohjeita tarkkaakin tarkemmin, sillä teksti oli pientä ja siitä sai paikoin vain vaivoin selvää. Sain kuitenkin selville, että kuoreen olisi pantava täytetty rekisteröintikortti, alkuperäinen kassakuitti sekä laskimen mukana tullut viivakoodi. Tein näin ja pistin kuoren postiin. Vastauksen luvattiin tulevan viimeistään 4 viikon kuluessa. Odottelin pari viikkoa. Mitään ei kuulunut. Lähdin lomalle Thaimaahan, josta kertoilin viime numerossa. Palasin sieltä kahden viikon kuluttua, mutta vieläkään ei ollut tullut mitään vastausta. Kului vielä kolmisen viikkoa, kunnes lopulta luukusta kolahti kirje HP:n Irlannin konttorista. Ja kas kummaa, kuoressa oli kuin olikin shekki, ja siinä summa 180 FIM. Intoa puhkuen suuntasin lähimpään Meritan konttoriin, sillä shekissä oli Meritan leima.
Jonotin kassajonossa vartin verran, kunnes pääsin luukulle. Siinä oleva virkailija kuitenkin ilmoitti heti alkuunsa shekkien lunastuksen onnistuvan kohdassa "Ulkomaanvaluutta ja lainat". Siirryin sinne jonottamaan. Vain muutamaa metriä ennen luukkua eteeni pyyhälsi ulkomaalainen pariskunta, ja eikös heillä ollutkin aikeissa hakea lainaa! Istuskelin talvitakki päällä puolisen tuntia pakahduttavan kuumassa konttorissa vuoroani odotellen. Lopulta se aika kuitenkin koitti. Pääsin tiskille ja esitin asiani. Tympeä nainen kysyi ensimmäiseksi, onko minulla tiliä Meritassa, ja kun vastasin kieltävästi, hän ei viitsinyt tehdä asian eteen enää mitään vaan uhkaili vaan, että joudun maksamaan shekin lunastuksesta noin 70 markan toimituskulut. Lähdin tyrmistyneenä konttorista ulos.
Kävelin lähistöllä olevaan postiin, jossa saattoi myös saattoi hoitaa Leonian raha-asioita, kuten ulkomaanvaluutan hakua ja lainoja. Menin tiskille ja yritin lunastaa shekin. Ei onnistunut. Virkailijat kerääntyivät shekkiä ihmettelemään, mutta ilmaisivat varsin pian, että ei sen lunastaminen nyt kyllä täällä onnistu. Lähdin harmistuneena ulos ja päätin yrittää seuraavana päivänä Helsingin ydinkeskustassa olevasta Leonian konttorista.
Oli perjantai ja olin matkalla Otaniemeen. Kävin matkalla Leonian konttorissa. Jonotin venäläisen turistin takana parikymmentä minuuttia ennenkuin pääsin tiskille. Esitin asiani ties kuinka monennen kerran ja nainen kuunteli tarkkaavaisena. Hän ilmoitti lunastuksen onnistuvan - mutta ei tänään. Shekki pitää lunastaa Meritan kautta, ja heidän konttorinsa oli suljettu vajaa puolituntia sitten. Argh! Jatkoin matkaani Otaniemeen rypistynyt shekki taskun pohjalla.
Menin seuraavana maanantaina kello 14 samaiseen konttoriin rähjäisen shekin kanssa. Sama virkailija odotti tiskin takana ja ilmoitti, että lunastus onnistuisi. Vihdoinkin! Toimitusmaksuja joutuisin tosin maksamaan 50 mk. Ja rahoja ei saanut heti mukaan, vaan ne tulisivat tilille muutaman päivän viiveellä. Tai siis se 130 markkaa, joka summasta oli jäänyt jäljelle. Virkailija työnsi shekin printteriin kuittausta varten, ja aivan uskomatonta, printteri meni jumiin! Nainen yritti kaivaa shekkiä sormillaan pois printterin nielusta, mutta kun se ei tuottanut tulosta, hän pyysi toisia apuun. Parhaimmillaan shekkiäni kaivettiin paperiveitsien ja saksien kanssa printteristä. Ja saatiinhan se lopulta sieltä esille. Tai siis se mitä siitä enää oli jäljellä.
Kun shekkiin tulostaminen ei onnistunut, virkailija tulosti minulle tavallisen kuittilomakkeen. Sekin tosin oli printterin rääkkäyksen jälkeen niin himmeällä, että tekstiä joutui vahvistamaan kynällä. Lopulta, noin 40 minuutin kuluttua oltiin kuitenkin päästy siihen pisteeseen, että saatoin kysyä: "Oliko se sitten siinä?", johon hieman vaivautunut virkailija totesi "Kyllä. Se oli siinä." Kiitin avuliasta virkailijaa ja lähdin jonosta. Takanani oli noin 10 hengen jono.
Sen verran opin näistä kampanjatarjouksista, että en enää niihin koske tikullakaan. Jos laskinta tai muuta esinettä ei saa ilman rekisteröintiä, jääköön kauppaan!
Janne Silvo