Olin kaverieni kanssa menossa katsomaan erääseen helsinkiläiseen
leffateatteriin elokuvaa Luunkerääjä. Päätimme kuitenkin ennen esitystä
käydä syömässä hieman tavallista tuhdimmin, ja valitsimme kohteeksi
nimeltämainitsemattoman pizzerian. Heillä oli menu, joka oli tarkoitettu
kolmelle henkilölle. Sanoimme haluavamme syödä sen, jonka jälkeen meille
osoitettiin pöytä. Istuimme alas ja jäimme odottelemaan tarjoilijaa.
Valitsimme menun, johon kuului alkusalaatti, valkosipulivoileivät, pullollinen talonviiniä ja valtaisa pizza. Olimme käyneet paikassa joskus aikaisemminkin, joten tiesimme, millainen palvelun olisi pitänyt olla. Aikamme odoteltuamme meille tuotiin valkosipulivoileivät yhdellä lautasella. Kun pyysimme kahta lisälautasta, jottei tarvitsisi sormilla syödä, tarjoilija katsoi nyrpeästi ja lähti hakemaan lisälautasia. Kun hän toi ne, kysyimme vielä, syödäänkö salaatti nykyään vasta voileipien jälkeen, sillä emme olleet saaneet lainkaan salaattikulhoja. Hän marisi jotain, että olisitte voineet mainita siitä äsken, mutta suostui sentään hakemaan ne. Kiitimme ja lähdimme lämpöiset voileivät syötyämme täyttämään kulhojamme salaattipöydästä.
Tuhteja salaattisatseja vielä syödessämme meille tuotiin viinipullo. Tarjoilija avasi sen, ja kaatoi laseihin. Sitten hän poistui paikalta. Jäimme tuijottelemaan laseihimme, joissa viinin pinnalla oli jotakin kummallista valkoista purua. Se hävisi, kun lasia heilutti, mutta palasi taas pintaan kun juoman antoi seistä hetken aikaa. Siinä vielä jännää viiniä ihmetellessämme joku henkilökuntaan kuuluva, ilmeisesti kokki, kierteli salissa ja huuteli, kuka oli tilannut sen ja senlaisen pizzan. Meistä kukaan ei kiinnittänyt siihen pahemmin huomiota, sillä olimme täysin uppoutuneet viinin saloihin. Aloimme kuitenkin miettimään, ettei se nyt vaan olisi ollutkin meidän pizza, joka vietiin jonnekin tiskialtaan reunalle jäähtymään. Arvelimme, ettei se sentään voi olla niin ja jatkoimme odotusta pilaantuneine viineinemme.
Lopulta tarjoilija pyyhälsi ohi, jolle esitimme kysymyksen, että onkohan tämä valkoinen puru ominaista juuri tälle viinimerkille. Hän ihmetteli itsekin, mitähän kummaa se voisi olla, ja lupasi tuoda mukisematta uuden pullon. Kumman kauan sitä jouduimme odottelemaan, ja heitimmekin vitsin, että se tietysti valutetaan kahvisuodattimen läpi ja tuodaan uudelleen. Tästä ei kuitenkaan ole minkäänlaista varmuutta, sillä emme huomanneet panna merkille pullon sarjanumeroa ennen vaihtoa.
Uutta viinipulloa siemaillessa jokin aika sitten salissa pyörinyt kokki tuli saman pizzan kanssa ja kyseli tällä kertaa järjestelmällisesti jokaiselta, oletteko tilanneet tällaisen pizzan. Lopulta hän tuli meidänkin kohdallemme, ja jouduimme suureksi pettymykseksi toteamaan, että kyllä. Pettymykseksi siksi, että maistamattakin saattoi arvata, ettei pizza olisi enää höyryävän kuumaa. Ja eipä se ollutkaan. Ennemminkin haaleata. Lisäksi se oli jaettu melko omalaatuisesti kahdeksaan osaan, vaikka ateria oli nimenomaan tarkoitettu kolmelle henkilölle. Kolmas syöjä jäi siis ilman kolmatta palaa, ja joutui repimään kulmia toisten paloista. Luulisi sillä näppärällä pizzaleikkurilla voivan jakaa sen joko kuuteen tai yhdeksään yhtäsuureen osaan, mutta että kahdeksaan...
Jälkiruoat syötyämme poistuimme ravintolasta ja annoimme tilaa ulkopuolella odottaville uusille asiakkaille. Toivottavasti heidän kohdallaan ruokailutapahtuma onnistui meitä paremmin.
Janne Silvo