(Julkaistu CyberDyne Magazinessa 01.02.99)
Koko viime kesä tuli paiskittua töitä ilman pidempiä lomia, joten päätin lähteä jälleen kerran Thaimaahan perheeni ja erään siskoni kaverin kanssa kahdeksi viikoksi. Ensimmäisen kerran kävin Thaimaassa aika lailla tasan kolme vuotta sitten. Magassakin on julkaistu siitä kertomus numerossa 12/95.
Oli keskiviikko, 18. marraskuuta. Sää ei ollut aivan tyypillinen marraskuun sää, sillä pakkasta oli noin 10 astetta ja maassa reilut lumikinokset. Aivan kunnollinen talvi siis. Räntäsateessa on kaikkein mukavinta lähteä, mutta kyllä kova pakkanenkin kelpaa mainiosti. Lähtö Helsinki- Vantaan lentoasemalta sujui ongelmitta. Lento lähti vain muutaman minuutin myöhässä kello 23.00. Lentokoneeseen astuessani koin kuitenkin ikävän pettymyksen. Kone ei ollutkaan tyyppiä MD-11 vaan Boeing 757. Jos taas olisi viitsinyt hieman tutustua lentolippuihin, olisi tämänkin tiennyt jo etukäteen. Mutta kun ei niin ei.
Kone oli kapea, 3x3 penkit ja istumatilaa minimaalisesti. Vessoja vain muutama ja niissä alituinen jono. Onneksi en ollut huonovointinen. Jossakin vaiheessa lentoemännät jakoivat kuulokkeita elokuvia varten. Ne eivät toimineet. Tai itse asiassa mitkään kyseisen penkkirivin kuulokkeista eivät toimineet. Valitin asiasta lentoemolle, joka kiitti kauniisti vikailmoituksesta. Se sitten siitä leffojen katselusta ja musiikin kuuntelusta.
On muuten sinänsä kumma, että vaikka kyseessä oli yölento, tuntui ettei nukkuminen onnistunut sitten millään. Ensin kuulutetaan juomatarjoilun alkavan kohta. Yrität pysytellä hereillä. Juomat tuodaan lopulta puolen tunnin kuluttua. Ruoka siitä noin 20 minuutin kuluttua. Syöt aterian. Jälleen odotat puoli tuntia kahvitarjoilua. Tämän jälkeen taas odottelua ennen kuin pääset eroon astioista. Juuri kun otat mukavan uniasennon, ruvetaan myymään tax-free tuotteita. Kun siitäkin ruljanssista on vihdoin selvitty, on jälleen juomatarjoilun aika. Apua! Eikö täällä saa ollenkaan nukkua.
Unten aika kuitenkin tuli juomisen jälkeen. Koneesta himmennettiin sisävalot ja suurin osa porukasta nukkui. Lentoemännät eivät laittaneet elokuvia pyörimään. Eivät ilmeisesti osanneet. Vajaan parin tunnin kuluttua tuli ilmoitus, että alamme laskeutumaan välilaskupaikkaamme Sharjahin kentälle, Arabiemiraatteihin. Ja ei kun taas ylös ja laskua odottelemaan. Kello oli jotakin 06.00 aamulla paikallista aikaa. Jouduimme poistumaan koneesta ja menemään tax-free kauppaan. Ei tehnyt mieli ostaa mitään. Väsytti. Reilun 30 minuutin jälkeen pääsi takaisin koneeseen. Uusi miehistö tilalle ja nokka kohti Phukettia.
Matka sujuikin rattoisasti juoden, syöden ja maahantulokortteja täytellen, joiden täyttämiseen henkilökunta ei tosin antanut neuvoja. Henkilökunta ei myöskään näyttänyt tälläkään kertaa elokuvia. Olikohan se tosiaan niin vaikeaa... Saavuimme noin kello 17 paikallista aikaa Phuketin kansainväliselle lentokentälle. Suomessa oli tällöin keskipäivä.
Itse lentokenttä oli huomattavasti rauhallisempi ja pienempi kuin Bangkokin lentokenttä. Ja onneksi oli. Bangkokin kaltainen hälinä pitkän lennon jälkeen ei ollut mikään nautinto. Lentoasemalla bongasin ihmismassan joukosta myös hallitsevan Miss Suomen, Jonna Kauppilan. En kuitenkaan viitsinyt häiritä häntä millään tavalla, vaan keskityin omien tavaroideni roudaamiseen kohti tullia. Lentoaseman ulkopuolella odotti Aurinkomatkojen bussi, jonka kyytiin hyppäsin. Matka jatkui kohti Krabin kylää, noin 150 kilometrin päähän.
Nukuin lähes koko matkan bussissa. Yritin aina välillä kuunnella oppaan selontekoja matkakohteesta siinä kuitenkaan onnistumatta. Saavuimme hotellille kello 20 aikoihin. Sisään kirjoittautumisen jälkeen olikin jo aika lähteä nauttimaan ensimmäisestä thai-illallisesta ja paikallisesta oluesta, Singha beeristä. Ruoka oli hyvää ja palvelu erinomaista.
Pari ensimmäistä päivää kului ihan vaan uima-altaalla ja rannalla makoillessa, mutta sen jälkeen alkoi jo kaivata hieman toimintaa. Ilmoittauduimme kansainväliselle retkelle, jonka nimi oli "maaseutukierros". Se ei kuulostanut järin houkuttelevalta, mutta sen sanottiin pitävän sisällään jeeppiajelua viidakossa. Ja tokihan Thaimaassa pitää viidakkoon päästä!
Lähdimme retkelle aamulla. Mukaan tuli meidän porukka ja pari muuta tyyppiä. Yhteensä noin 10. Mukaan lähti myös irlantilaissyntyinen paikallisopas Newil. Aluksi tutustuimme kumipuufarmiin (Kuva: 2THAI01.JPG) ja kookospähkinäfarmiin. Aivan normaali retki siis - toistaiseksi. Ajoimme tämän jälkeen jeepeillä keskelle viidakkoa (Kuva: 2THAI04.JPG), jossa teimme pienen kävelylenkin. Onnistuin taidokkaasti lentämään eräässä rinteessä oikein kunnolla ja saamaan peukaloon parin sentin haavan. No, ei auttanut kuin toivoa, ettei siihen tulisi mitään vakavampaa tartuntaa. Viidakon olot kun ovat mitä ovat.
Lähdimme tämän jälkeen katsastamaan erästä viidakossa olevaa luolaa. Ajoimme luolalle, mutta edelleen jatkuva sadekausi oli tehnyt sen, että luolalle vievä polku oli veden peitossa (Kuva: 2THAI07.JPG). Newil tarkasti veden syvyyden ja totesi sitä olevan parikymmentä senttiä. Hän ilmoitti itse menevänsä luolalle vedestä huolimatta ja kehotti kaikkia halukkaita mukaan. Hetken mietittyäni otin sukat pois ja lähdin seuraamaan opasta kuraliejuun. Aina välillä takerruin kiinni, mutta se ei pahemmin menoa haitannut. Minulla oli onnekseni edes jonkinlaiset kengät jaloissa, jotkut tulivat perässäni paljain jaloin! Mutta, eihän siellä nyt mitään vaarallista voinut olla, eihän...
Seuraavaksi ajoimme venesatamaan, josta lähdimme pitkähäntäveneillä kohti joen yläjuoksua ja mangroveryteikköjä (Kuva: 2THAI08.JPG). Matka sujui joutuisasti. Kun olimme päässeet perille, Newil kehotti hyppäämään uimaan. Kaikki katsoivat häntä hieman oudoksuen, mutta kun hän hyppäsi vaatteet päällä veteen, muut seurasivat häntä perässä. Siinä sitä sitten uitiin jossakin viidakon keskellä pelkissä uimahousuissa. Huvittavaa sinänsä, että retkelle lähtiessä oli kehotettu ottamaan pitkät housut ja paita sekä kunnolliset maastokengät mukaan. Että se sitten niistä ohjeista.
Newil neuvoi meitä kävelemään joen vartta hieman yläjuoksulle päin ja tulemaan sitten virtauksen mukana takaisin. Onneksi en ollut nähnyt elokuvaa Anakonda ennen tätä reissua, muuten olisi voinut jäädä uintireissu väliin. Vaan eipä jäänyt. Virran mukana laskettelu oli todella nautinnollista, kunhan ei törmännyt joen pohjassa oleviin teräviin kiviin. Ennen kuin ehdimme takaisin satamaan, alkoi trooppinen sade (Kuva: 2THAI09.JPG). Vettä tuli kuin aisaa ja kaikki olivat likomärkiä. Vyötärölaukussa ollut passi koki kovia, samoin pari Suomesta asti mukana ollutta 100 mk:n seteliä. Emme antaneet tämän kuitenkaan haitata vaan suunnistimme jeepeillämme kohti toista luolaa (Kuva: 2THAI06.JPG).
Toiselle luolalle pääsy vaati enemmän lihasvoimia, sillä se oli korkealla vuorenrinteellä. Matka ei ollut järin helppo sateen aiheuttaman liukkaan mudan takia. Selvisimme kuitenkin ylös ja muutama meistä kävi vielä Newilin johdolla katsomassa upeita maisemia vuoren toiselta puolelta. Sinne päästäkseen piti mennä luolan läpi, joka oli täynnä lepakoita. Tokaistessani Newilille 'Bat cave', hän alkoi hiljaa hyräilemään Batmanin tunnusbiisiä. Kuten kaikki hauska, myös tämä retki loppui aikanaan. Hotellin henkilökunta katsoi pitkään, kun saavuimme aulaan vettä valuvina ja housut ja kengät yltä päältä mudassa. Mutta siinäpähän katsoivat. Eivät he vihaisilta näyttäneet. Miettiessämme retkeä vielä jälkikäteen, olisimme kyllä muuttaneet sen nimen toiseksi. "Survival game" tai jokin vastaava kuulosti huomattavasti paremmalta. Mitäköhän vanhat saksalaisrouvat olisivat siitä pitäneet...
Lannan saarelle, tai itse asiassa Lantan saarelle siirryimme viiden Krabissa vietetyn yön jälkeen. Saari oli varsinainen paratiisi, jossa hotelli oli bungalow-tyylinen ja sijaitsi aivan rannassa. Illallista oli upeaa syödä rantaravintolassa auringon laskiessa mereen ja palmujen huojuessa vieressä (Kuva: 2THAI10.JPG). Saaren turismi oli vielä aika uutta, ja tämän vuoksi paikallisten ihmisten hämmästyneiltä katseilta ei voinut välttyä. Saarella asusteli myös kesy saukko, joka nousi aina välillä merestä rantaan ja köpötteli hotellialueelle turisteja tapaamaan. Vietimme Lantalla kaksi yötä ja siirryimme tämän jälkeen Phukettiin veneellä.
Phukettiin saapuessamme satoi kaatamalla. Opas selvitti, että sadekausi loppuu yleensä lokakuun loppuun mennessä. Ei ollut siis aivan normaalia, että se jatkui vielä marras-joulukuun vaihteessakin. Mutta minkäs säille mahtaa. Pääasia että oli lämmintä. Päivällä elohopea kieppui 30 asteen paremmalla puolella, yöllä 25 asteen tietämissä. Merivesikin oli melkoisen lämmintä, 28 astetta. Se ei enää hirveästi vilvoittanut auringon kärventämää ihoa.
Hotellille tultaessa aulassa odotti kotiin lähteviä suomalaisia, jotka olivat luovuttaneet huoneensa kello 12. Vaihdoimme heidän kanssaan muutaman sanan. Omat huoneemme saimme puoli kahden aikaan iltapäivällä. Pikainen tarkastus osoitti ainakin puhelimen ja vessanpöntön olevan huonossa kunnossa. WC toimi vielä jollakin lailla, mutta puhe-elin oli aivan mykkä. No, olkoon. Ei niistä jaksanut valittaa.
Tilasimme ruokaa huonepalvelusta. Kun olimme syöneet, ohjeiden mukaan piti soittaa ravintolaan ja pyytää tarjoilijaa hakemaan likaiset astiat pois. Teimme näin. Puhelimen toisessa päässä ollut thai-tyyppi ei kuitenkaan tajunnut sanaakaan selityksistämme vaan pyysi toisen hemmon langan päähän. Hän kuunteli saman tarinan, mutta ei ilmeisesti hänkään ymmärtänyt sanaakaan. Hän vain sulki luurin sanomatta sanaakaan. Ilmeisesti huoneoppaassa ollut pyyntö kärsivällisyydestä harjoittelijoita kohtaan tarkoitti juuri tätä.
Phuket on loistava paikka kaikenlaisten väärennösten ostamiseen. Löytyy Rolexeja, Raybaneja, merkkivaatteita yms. tauhkaa koju toisensa jälkeen. Aurinkolaseja en viitsinyt hankkia, sillä minulla oli jo Raybanit - tosin aidot sellaiset. Myös tarpeeksi hyvä kello oli jo omasta takaa. Niinpä keskityin lähinnä erilaisten halpojen merkkivaatteiden hankkimiseen.
Phuketin kaduilla oli punaisia tyttöbaareja, tosin ei ollenkaan samassa mittakaavassa kuin Pattaylla. Ja itse asiassa hyvä niin. Pattayalla tuntui, ettei liikkuminen onnistunut enää kunnolla, kun koko ajan sai olla huutelemassa "No, thank you! No, thank you!" eri suuntiin. Söimme kuitenkin kolme kertaa ravintolassa, jonka yhteydessä toimi myös tyttöbaari. Ne olivat seinällä erotettu toisistaan. Jotkut tilasivat siellä maittavaa haifilettä tai hummeria, minä Tom Yum Khaita, joka on thaimaalaisten suosima tulinen kanakeitto. Sitä ei aluksi löytynyt heidän listaltaan, mutta kun kerroimme sen olevan "spicy chicken soup", he tuntuivat käsittävän, mistä on kysymys.
Lopulta sain vadin eteeni. Keittoa oli varmasti yli puoli litraa, ja he olivat tosiaan ottaneet sanan tulinen kirjaimellisesti. Jokaisen lusikallisen jälkeen tuskan hiki kihosi otsalle ja tuli aivan mielettömän kuuma. Muut pöydässä olijat nauroivat minulle, mutta itselläni ei ollut ollenkaan niin hauskaa. Chili-pippurin polttamaan kurkkuun ei pidä ottaa vettä tai muutakaan nestettä, se vain pahentaa tilannetta ja vie polttoa syvemmälle kurkkuun. Paras keino on lapioida aivan tavallista, maustamatonta riisiä suu täyteen. Se auttaa heti ja myös pitää kirvelyn poissa. Onnistuin kuitenkin syömään keittoa urhoollisesti lähes puolet lautasellisesta, mutta sen jälkeen oli annettava periksi. Se oli aivan liian tulista. Kiitin tarjoilijaa kauniisti ja lähdin hieman nolona pois. Että pitikin mennä tilaamaan listan ulkopuolelta!
Kävimme myös tarkistamassa paikallisen skandinaavisen ravintolan, Buffalo's Steak Housen, jonka isäntä oli ruotsalaissyntyinen. Patong Beachillä ollessamme kävimme kaksikin kertaa italialaisravintola Casa Miassa syömässä pizzaa. Ilmeisesti ruoka oli muihin ravintoloihin verrattuna liian puhdasta, sillä tämä oli ainoa paikka, jonka jälkeen kärsimme vatsavaivoista. Se ei kuitenkaan ollut vakavaa, ja uskallusta riitti vielä uusiin kokeiluihin. Patongilla ollessamme kävimme paikallisessa McDonald'sissa. Hampurilaiset maistuivat aivan samalta kuin Suomessakin. Hinnat tosin olivat puolta halvemmat.
Teimme yhtenä päivänä retken niin kutsutulle James Bondin saarelle, jossa on kuvattu aikoinaan Roger Mooren tähdittämä "007 - Kultainen ase". Näimme elokuvasta tutun kivenjärkäleen (Kuva: 2THAI12.JPG) ja pienen bambumökin, jossa Moore asusteli kuvausten ajan. Hänellä oli myös oma pieni hiekkaranta. Saareen tutustumisen jälkeen menimme syömään kylään, joka oli rakennettu kokonaan veden yläpuolelle paaluille.
Asuntoja ja kojuja oli vieri vieressä. Kadut, jos niitä nyt kaduiksi saattoi kutsua, oli peitetty aaltopellillä siten, että aurinko ei paistanut suoraan naamaan. Haittapuolena tästä oli kuitenkin se, että peltien alla oli aivan käsittämättömän kuuma. Muutenkin asuinolot näyttivät hyvin epäinhimillisiltä - ainakin eurooppalaisesta näkökulmasta. Kylän alla lapset leikkivät kanooteilla, jotka oli nakerrettu styroksin palasista. Kylässä oli myös suuri laituri, johon oli kiinnittynyt useita komean näköisiä veneitä. Kylän julkisivua koristivat aivan nykyaikaiset ja siistin näköiset ravintolat, mutta veikkaanpa niiden olevan mitä ilmeisemmin vain turistien käytössä. Paikallisilla asukkailla tuskin on niihin mitään asiaa.
Kävimme Phuketista käsin myös pienemmällä seurueella tutustumassa Patong Beachillä sijaitsevaan käärmefarmiin, joka olikin erittäin mielenkiintoinen kokemus. Olimme sillä hetkellä ainoat vierailijat, ja heillä oli aikaa esitellä meille eri käärmeitä oikein ajan kanssa (Kuva: 2THAI14.JPG). Vajaan tunnin kiertelyn jälkeen alkoi käärmenäytös, jonka pääosaa esitti tappavan myrkyllinen kuningaskobra. Farmilla olleet kobrat olivat lajia, jotka tappavat uhrinsa puremalla. Paikallisen oppaan mukaan myrkkyä sylkevät yksilöt olisivat liian vaarallisia turistitarkoitukseen. Olimme ehdottoman yksimielisiä asiasta.
Saimme nähdä käärmeen kasvattajien antavan suukkoja kuningaskobran silmien väliin (Kuva: 2THAI15.JPG) sekä muita toinen toistaan hurjempia temppuja. Pieni thainainen toimi juontajana ja näytti meille, miten käärme erittää myrkkyä. Hän painoi käärmeen myrkkyrauhasia ja otti myrkyllistä nestettä atuloihin. Hän kertoi, että erään kerran näytettä ottaessaan myrkkyä oli lentänyt tuulen mukana hänen silmäänsä. Se oli turvonnut kananmunan kokoiseksi ja ollut kuulemma erittäin tuskallinen. Sitä ei saanut missään nimessä huuhdella vedellä. Se vain pahentaisi tilannetta. Ainoa oikea tapa oli puristaa silmään sitruunamehua, joka saa aikaan luonnollisen kyynelehtimisen. Tämän ansiosta myrkky huuhtoutuu pikku hiljaa silmästä pois.
Juontajanainen näytti myös, miten kuristajakäärme käytännössä tappaa uhrinsa. Hänen kaksi avustajaansa laittoi käärmeen hänen ympärilleen. Näimme kaikki, kuinka käärme alkoi pikku hiljaa kietoutumaan yhä kireämmälle ja kireämmälle naisen vartalon ympärille. Ainoa keino pelastautua yksin ollessaan on kuulemma yrittää löytää käärmeen häntä ja alkaa avata 'pakettia' välttämällä kuitenkin rimpuilua. Mitä enemmän rimpuilet, sitä kireämmälle käärme kietoutuu ympärillesi.
Meille esitettiin vielä eri lehtileikkeitä käärmeiden tappamista ihmisistä sekä kerrottiin hurjia tarinoita. Eräässäkin kuvassa oli mies, jolta käärme oli syönyt pään. Toisessa kuvassa oli käärme, joka oli nielaissut kokonaisen pässin. Käärmeen ympärysmitta kuvaa otettaessa oli noin metri. Sittemmin pässi kuulemma suli käärmeen vatsaan ja tälläkin hetkellä kyseinen käärme luikertelee jossakin Phuketin lähimetsissä vapaana.
Lopulta kuitenkin koitti kotiinlähdön aika. Ajankohta oli sääteknisesti erinomainen. Sää oli ollut kuluneen viikon aikana upea ensimmäisten päivien sadekuuroja lukuun ottamatta. Luulimmekin sadekauden vihdoin loppuneen. Se ei kuitenkaan ollut vielä loppunut. Lähtöpäivänä satoi jälleen ja taivas oli aivan harmaa. Lentokentälle tullessa kuulimme, että kone oli lähtenyt Suomesta tunnin myöhässä ja myös meidän lentomme tulisi näin ollen olemaan tunnin myöhässä. Eipä siinä sitten auttanut kuin odotella. Kaiken kaikkiaan noin kolmisen tuntia.
Paluumatka sujui ongelmitta. Välilasku jälleen Dubaissa, Sharjahin välilaskukentällä (Kuva: 2THAI16.JPG) ja sitten takaisin Suomeen. Lento Phuketista Dubaihin kesti noin 6 tuntia ja Dubaista Suomeen vielä toiset 6 tuntia. Kapteeni ilmeisesti pusersi koneesta kaikki tehot irti, sillä vaikka lähdimme Phuketista tunnin myöhässä, kiersimme ukkospilven, joka pidensi matkaa 20 minuuttia, saavuimme silti aivan aikataulun mukaisesti Helsinkiin. Yhteensä matkaa tuli tehtyä välilaskun kanssa reilut 13 tuntia.
Suomeen palasimme perjantaina 4.12.98 kello 03.00 aikoihin aamuyöllä. Sää oli erittäin kurja: pari lämpöastetta ja lumesta ei tietoakaan. Myöhemmin kuulimme, että lumi ja pakkaset olivat hävinneet lähes saman tien kun olimme 18. päivä lähteneet. Paluun jälkeisenä lauantaina alkoi jälleen sataa lunta ja pakastua. Emme voineet kuin ihmetellä, miten hyvään aikaan olimmekaan olleet poissa.
Janne Silvo
