Suoritin asepalvelukseni Porkkalan Rannikkopatteristossa Upinniemessä 9.7.1996 - 19.4.1997 (285 vrk) välisenä aikana. Olin ensisijaisesti hakenut kyseiseen aselajiin ja ajankohtakin oli sopiva. Ylioppilaaksi olin kirjoittanut vuosi aiemmin ja vuoden aikana oli tullut tehtyä sekä töitä että istuttua koulun penkillä. Ajatus armeijaan lähdöstä ei tuntunut mitenkään kauhealta. Seuraavassa kokemuksia ensimmäisen 24 tunnin ajalta, jotka olen kirjannut ylös elokuussa -96.

ENSIMMÄISET 24 TUNTIA

"Menin armeijaan 09.07.96 kello 16.30 aikoihin. Kirkkonummen asemalta kuljetus Upinniemen varuskuntaan järjestyi armeijan katetulla kuorma-autolla. Ensimmäinen kosketus armeijan meininkiin tuli siinä vaiheessa, kun astuin kasarmirakennukseen sisälle. Hirveätä huutoa ja komentelua. Jouduin odottelemaan toista tuntia ennenkuin pääsin syömään. Ruokalaan mentiin jo kolmirivissä ja yritettiinpä jopa pysyä tahdissakin. Olo tuntui lähinnä orvolta siviilikuteissa, kun suurin osa muista varusmiehistä oli armeijan vaatteissa. Ruokailtuamme pääsimme takaisin kasarmille ja odottelimme jälleen hyvän tovin. Odotteluaikaa oli kevennetty sentään erilaisia armeijan videoita näyttämällä. Lopulta kuulin nimeäni huudettavan ja pääsin lähtemään rättivarastolle. Sieltä sain valtaisan määrän vaatteita ja lähdin kuskaamaan niitä sitten muiden alokkaiden kanssa traktorin lavalle, joka sitten vei meidät takaisin kasarmille. Sää oli erittäin surkea; vettä satoi kuin saavista kaataen ja ukkonen jyrisi. Tultuani takaisin kasarmille edessä oli täydellinen varustarkastus. Pääsin lopulta kello 21.30 aikoihin omaan tupaan laittamaan kaappiani kuntoon. Kun saavuin tuvan ovelle, huomasin, että lähes tulkoon kaikki muut olivat jo saaneet kaappinsa kuntoon ja heillä oli jo palveluspuku päällä. Onnekseni yksi toinenkin pääsi vasta nyt laittamaan kamojansa kondikseen ja niinpä sitten yhdessä tuskailimme kaappimme kuntoon. Harjoittelimme vielä hieman marssimista pihalla kunes saimme laittaa armeijan iki-ihanat uniasut päälle. Harjoittelimme pinkan ja iltapunkan tekoa ja lopulta pääsimme vielä tutustumaan ohjattuihin ilta-toimiin. Noin kello 00.30 aikoihin pääsimme vihdoin nukkumaan. Rättiväsyneinä nukahdimme kaikki samantien.

Nukuimme sikeästi aina kello 05.00 saakka, jolloin kaiuttimista kului hirveää karjuntaa. Örinän seasta sain ongittua esille sanat: "Patterissa herätys!" ja samanaikaisesti tupamme ovi potkaistiin raivoisasti auki. Ensimmäisenä opetuskohteena oli päiväpunkan teko ja tämän jälkeen seurasivat välittömästi ohjatut aamutoimet. Saatuamme ne suoritettua jäimme odottelemaan lisäohjeita. Ennen pitkää kaiuttimista kuuluikin seuraavanlainen viesti: "Patteri kuulolla! Valmistautukaa aamiaiseen. Varustus: palveluspuku, kenttälakki ja maastokengät. Aikaa 5 minuuttia. Toimikaa!". Olimme aivan pihalla ja aika ei tuntunut riittävän mihinkään. Tilannetta ei myöskään helpottanut alikersantin jatkuva hosuminen. Lopulta olimme valmiina ja siirryimme pihalle. Pihalta marssimme noin puolen kilometrin matkan ruokalaan. Sen edessä odottelimme vuoroamme ja pääsimmekin vihdoin sisälle. Otimme ruoan jakelulinjalta ja pääsimme vihdoin pöydän ääreen istumaan. Radio Mafia soi äänekkäästi kaiuttimista ja saatoimme todeta, että nyt on ENSIMMÄINEN AAMU takana.

Ruokailuun ei ollut varattu aikaa kuin 15 minuuttia ja se tuntuikin menevän yllättävän nopeasti. Ensimmäisen päivän aikana harjoittelimme lähinnä yleisiä asioita, kuten marssimista, muotoon järjestäytymistä, kävimme oppitunneilla ja sen sellaista. Ensimmäisen päivän palvelus loppui vasta kello 21.00 aikoihin, jonka jälkeen suoritimme jälleen ohjatut iltatoimet ja teimme iltapunkat ja pinkat ja osallistuimme iltavahvuuslaskentaan. Tämän jälkeen pääsimme nukkumaan noin kello 22.00 aikoihin. Ensimmäiset reilut 24 tuntia olivat takana."


Alokasajan 9.7.96 - 5.9.96 palvelin Upinniemessä 1. patterilla, josta siirryin viestimieskoulutukseen 2. patterille 6.9.96. Viestimieskurssi kesti reilun kuukauden, eli 15.10.96 saakka. Kurssin aikana saimme koulutusta viestikalustosta, viestivälinehuollosta sekä tietysti itse viestiliikenteestä. Saimme myös lyhyen oppimäärän ensiapukoulusta. Kurssin loppupuolella piti valita loppusijoituskohde ja hain ensisijaisesti Santahaminaan viestivälinehuoltoon. Arpa ei kuitenkaan suosinut, sillä "Santis" jäi vain haaveeksi. Onneksi vältyin Mäkiluodon ja Isosaaren kohtalolta ja sain jäädä 2. patterille. Siellä aika kuluikin viestitöitä tehden verkkaisesti, kunnes 6.2.97 sain aivan yllättäen ylennyksen korpraaliksi. Ylennys tietysti oli mukava, saihan sen ansiosta lisää kuntoisuuslomaa. Tosin tulihan hommiakin sitten enemmän. Olin siitä lähtien vastuussa viestiporukastamme, ja jos homma ei muita napannut, sain olla jatkuvasti patistamassa jengiä töihin. Suuremmilta ongelmilta kuitenkin vältyttiin, kiitos mukavan porukan.

Lopulta kotiutuminen alkoi kuitenkin häämöttää edessä, ja se jos jokin oli mieleenpainuvaa. Seuraavassa kokemuksia viimeiseltä 24 tunnilta, jotka on kirjattu ylös huhtikuussa -97.


VIIMEISET 24 TUNTIA

"Oli perjantai aamu noin kello 06.00. Nousimme ylös ja vedimme yllemme edelliseltä iltavapaalta mukana tuodut siviilikuteet. Tuvassamme oli 6 kotiutuvaa 285 vuorokautta palvellutta miestä. Emme kuitenkaan olleet ainot tuvassa olijat, vaan siellä oli myös patterin kirjuri, lähetti, niin kutsuttu diplomitykkimies sekä yksi palveluksen jatkaja. Laitoimme heti ylös noustuamme Klamydian "Mä lähden himaan"-biisin soimaan stereoista ja täydet valot päälle. Avasimme tuvan oven ja huudatimme biisiä niin, että varmasti kaikki käytävillä olijat sen kuulivat.

Noin kello 06.25 lähdimme aamiaiselle. Nautimme viimeisestä aamiaisesta armeijassa ja sitten lähdimme takaisin patterille pakkaamaan intin kamoja isoon harmaaseen säkkiin - samanlaiseen, jolla kamat oli haettu noin 9½ kuukautta aikaisemmin. Pakkasimme tavarat listan mukaan oikeaan järjestykseen ja aina tavaroita säkkiin laitettaessa huusimme äänekkäästi : "Säkkiin!", jotta kaikki varmasti kuulisivat meidän pakkaavan kamojamme. Kello 10.00 menimme varusvarastolle ja luovutimme kaikki intin tavarat pois. Minulta ei henkilökohtaisesti puuttunut mitään, joten suoriuduin tehtävästä varsin nopeasti (noin 30 minuuttia). Sitten palasimme yksikköön ja aloimme odottamaan viimeistä lomautusta. Yksikössämme on ollut tapana, että kotiutuvat päästetään viimeiseksi yöksi yölomalle ja me emme tehneet poikkeusta.

Kävimme kaikessa rauhassa lounaalla kello 11.00 aikoihin ja sieltä palattuamme aloimme todenteolla odottelemaan lomautusta. Kävelimme hermostuneesti edes takaisin käytävillä emmekä osanneet keskittyä mihinkään. Odottelimme tunnin, toisen tunnin ja odoteltuamme noin 2½ tuntia aloimme olla aika kypsiä odotteluun. Saimme lopulta luvan mennä kuittaamaan viimeisten 4 päivän päivärahat (a' 19,50 mk) ja allekirjoitimme samalla seuraavana aamuna saatavat sotilaspassit. Odottelimme loppujen lopuksi kello 15.00 saakka ennenkuin pääsimme lähtemään. Uskomatonta sinänäsä, että vaikka seuraavana päivänä olisi kotiutus, sitä ei olisi millään malttanut odottaa enää minuuttiakaan. No, pääsimme siis kuitenkin lähtemään. Hyppäsin bussiin ja ajoin viimeisen kerran bussilla pois varuskunta-alueelta. Ilta kului suht' koht' rauhallisesti, sillä seuraavana aamuna passienjako oli jo kello 10.00 ja olin päättänyt mennä sinne autolla. Menin nukkumaan kello 01.00 aikoihin varsin tyytyväisenä.

Seuraavana aamuna, eli lauantaina 19.04.97 heräsin kelloradioon kello 07.50. Puin nopeasti päälleni ja lähdin ajamaan kohti Upinniemeä. Matka sujui varsin nopeasti ja olinkin patterilla jo hieman yli yhdeksän. Liikennevartiolla naispuolinen sotilaspoliisi oli katsonut varusmieskorttiani, jonka viimeinen voimassaolopäivämäärä oli 19.04.97. Hän katsoi minua ja näki ylläni olevan siviilivaatteet. Lopulta hän kysyi: "Oletteko te kotiutumassa tänään?", johon vastasin hieman huvittuneena: "Kyllä". Tämän jälkeen ajoin patterin parkkipaikalle.

Patterilla olikin jo yksi odottelemassa. Pyörimme hetken ympäriinsä kahdestaan vanhaa tupaa katsoen ja viereisen AuK:n päivystäjää jututtaen. Hieman ennen kymmentä kaikki kotiutuvat olivat saapuneet paikalle. Myös Mäkiluodon kotiutuvat 285:t. Meitä oli yhteensä kolmattakymmentä ja odottelimme innokkaasti passien jakoa. Tasan kello kymmenen patterin varapäällikkö jakoi meille passit ja palvelustodistukset. Tämän jälkeen saimme luvan poistua ja niin myös teimme mahdollisimman nopeasti ilman toista kehoitusta. Hetkeä myöhemmin olimme poistuneet varuskunta-alueelta. Nyt olimme virallisesti siviilissä (reservissä). Vaikka pääsimmekin reserviin kello 10.00 aikoihin, olimme kuitenkin aina kello 24.00 saakka rikoslain jonkun pykälän (sotilaslaki) alaisia. Eli vasta kello 00.00.01 olimme aivan virallisesti siviilissä."

Haastattelu vuodelta 1996



Janne Silvo, res. korpr.