Idea lähteä pyöräillen Ahvenanmaalle syntyi kuukausia sitten, vastaavan päätoimittajan ollessa ensimmäisillä lomillaan armeijasta. Ajatus kypsyi ja muotoutui ajan myötä, esitteitä käytiin läpi ja mahdollisuuksista keskusteltiin, ajankohtia puntaroitiin ja muuteltiin, kunnes suuri päivä lopulta koitti 22.5.1997.

1. PÄIVÄ - TORSTAI (22.5.1997)

Päivän sää oli lupaava - paljon parempi kuin toukokuun alussa, joka oli toinen (onneksi hylätty) vaihtoehto reissun ajankohdalle. Tavarat, joita oli pitkä lista, oli kerätty valmiiksi ja pakattu rinkkoihin jo edellisenä päivänä. Päätoimittaja saapui sovittuna aikana CyberDyneen, josta lähdön oli määrä tapahtua, mukanaan viime hetken tarvikkeita kuten herätyskello ja pyöräilykypärä [kuva].

Viimeisetkin tavarat on pakattu rinkkoihin, kun vastaava päätoimittaja onnistuu jotenkin lukitsemaan meidät kotinsa ulkopuolelle, jättäen avaimensa, rahansa JA LAIVALIPUT lukitun oven väärälle puolelle. Varsinaista paniikkia ei synny, koska jos myöhästymme junasta, ehdimme laivaan vallan mainiosti myös seuraavalla. Suunnittelemamme junan lähtöön sensijaan on alle kaksi tuntia aikaa. Tässä ajassa olisi ehdittävä pyöräillä Mellunmäen metroasemalle, ajaa metrolla Helsinkiin, ostaa junaliput ja vielä kuljettaa pyörät matkatavaravaunuun. VPT taisi rikkoa muutamaa nopeusrajoitusta kaahatessaan pyörällä Hakunilaan hakemaan toisia avaimia, mutta pääsimme lähtemään viivästymättä mitenkään kriittisesti aikataulustamme.

Varsinainen reissumme alkaa siis klo 11.30 VPT:n kotoa. Nostamme rinkkaa pykälään ja lähdemme polkemaan. Olemme ajoissa Rautatieasemalla, ja ehdimme junaa odotellessa vielä vetää naamaan parit banaanit.

Kolmen aikoihin olemme Turussa. Ensin hankkiudumme eroon painavista pakaaseista ja selvitämme laivaliput kuntoon, sitten lähdemme katselemaan kaupunkia. Käymme mm. Tuomiokirkossa (jonka lattiasta bongasimme hienosti säilyneitä 500 miljoonaa vuotta vanhoja fossiileja) ja kirjastossa. Asusteemme ovat sangen kommandomaisen vihreät ulkoilupuvut, ja mukana on samanlainen kassi kuin M. Douglasilla Rankka päivä -elokuvassa - ja eikös vain hälytin pärähdä soimaan VPT:n kulkiessa kasseineen kirjaston tarkastusporteista läpi! Syy ei vieläkään ole aivan selvä.

Matkamittari näyttää 24,5 km kun, kulkeuduttuamme puolitoista tuntia etuajassa takaisin laivaterminaaliin, asetumme Maarianhaminaan menevän autokaistan kärkeen [kuva]. Kun autoja aletaan lastata, nostamme rinkat valmiiksi selkään, ja saamme odottaa ainakin puoli tuntia kantamuksinemme, kun suunnilleen kaikki kaistat paitsi omamme tyhjennetään laivan uumeniin. Lopulta pääsemme mekin laivaan, jossa VPT toteaa jälleen hukanneensa avaimensa - mutta löytää ne onneksi jostain toisesta taskustaan helpottuneesti huokaisten.

Laivamatka sujuu nopeasti. Tullessamme seisovasta pöydästä (jossa PT vetäisi noin 2 kg katkarapuja) pysähdymme katselemaan karttaa, jossa punaiset valot näyttävät laivan reitin ja sijainnin. Olimme päättäneet maihin tultuamme pyöräillä leirintäalueelle, joka sijaitsee karkeasti karttaa vilkaisten noin 15 km päässä Maarianhaminasta, mutta tällä kartalla matka näyttää selvästi kaksinkertaiselta...

Kellon ollessa kaksi aamuyöllä löydämme itsemme Maarianhaminasta. Suunnistamme ulos kaupungista pitäen silmällä Eckeröhön vieviä opasteita. Pian karu totuus paljastuu meille: Eckeröhön todellakin on vähän yli 30 km matkaa, eikä 15 kuten olimme jotenkin onnistuneet aikaisemmin kartasta mittaamaan. Mutta mitä muutakaan voi tehdä, kuin ottaa härkää sarvista ja lähteä polkemaan.

Vaikka on yö, pohjoinen taivas hohtaa sen verran kirkkaana, että karttaa melkein näkee lukea ilman muuta valaistusta. Etelässä puolestaan valaisee täysikuu kaikessa loistossaan. Muutama kirkkain tähti erottuu alkukesän yön kirkkaudesta huolimatta, ja planeetta Mars loistaa jähmeästi lounaassa. Ilma on viileä, muttei mitenkään epämiellyttävän kylmä, ja koska muuta liikennettä ei tähän aikaan ole lainkaan, voimme vapaasti pyöräillä rinnakkain ja jutella mennessämme. Muuten hiljaisuutta rikkovat vain lintujen öiset serenadit. Pyöräileminen onkin oikeastaan ihan mukavaa, vaikka rinkat vähän painavilta näin äkkiseltään totuttelematta tuntuvatkin. Kilometrit alkavatkin kertyä kuunvalossa hopeanharmaan saaristomaiseman jäädessä taakse [kuva].

Kello on vähän vaille viisi aamulla, kun 30 km myöhemmin saavumme takapuolet pyöräilystä hellinä Notvikenin leirintäalueelle. Lämpötila on pudonnut tuntuvasti ja taitaa olla jo pakkasen puolella, kun ruohikossa näkyy kuuraa. Taivas on selvästi vaalentunut, aurinko taitaa nousta jo tunnin, parin kuluessa. Me sensijaan heitämme teltan pystyyn ja painumme unten maille.

Matkamittari: 54,5 km.

2. PÄIVÄ - PERJANTAI (23.5.1997)

Aurinko alkaa lämmittää telttaa ja olo makuupussissa muuttuu tukalaksi. Yhdeltätoista pärähtää herätyskello soimaan, ja päätämme nousta ylös. Ilmoitamme leirintäalueen omistajalle saapumisestamme ja ostamme häneltä voita ja maitoa aamiaista varten. Kaurapuuro ja leipä tekevät kauppansa [kuva, kuva, kuva].

Lähdemme tutustumaan Eckeröhön. Storbyssä käymme katsomassa Carl Ludvig Engelin suunnittelemaa mahtavaa posti- ja tullitaloa, jonka Venäjän tsaari Aleksanteri rakennutti nolostuttaakseen läntistä vihollistaan [kuva]. Eckerö Linjenin satamasta löytyy putiikki, jossa käymme ruokaostoksilla ennen kuin ajelemme noin 10 km etelämpänä sijaitsevaan Degersandiin [kuva]. Ahvenanmaalla on muutamia paikkoja, joihin on kertynyt paljon hienoa hiekkaa, ja Degersandissa siitä muodostuu oikein dyynejä, joita sisämaassa peittää kasvillisuus, ja jotka vesirajassa avautuvat upeana valkoisena hiekkarantana. Vedessä kahlailtuamme ja hiekalla makoiltuamme pyöräilemme takaisin Notvikeniin, jonne saavumme - luultavasti väsymyksestä johtuen - aivan nääntyneinä. Ensi töiksemme revimme leipä- ja juustopaketit auki ja ahmimme juustovoileipiä kuin eläimet. Sen jälkeen puolentoista tunnin nokoset tekevät terää, ja nousemme vielä tekemään kunnon pihvi-illallisen.

Matkamittari: 89,5 km.

3. PÄIVÄ - LAUANTAI (24.5.1997)

Olimme suunnitelleet kiertävämme Ahvenanmaan saariston ympäri, ja lännessä sijaitsevasta Eckeröstä oli tarkoitus siirtyä pohjoisessa olevaan Getaan seuraavaksi yöksi. Matkalla olisi lyhyt merimatka, joka tehtäisiin pyörälautalla.

Näin oli siis suunniteltu.

Purettuamme teltan lähdemme polkemaan takaisin samaa tietä, jota olimme ensimmäisen yön pikkutunneilla taivaltaneet. Pian Eckeröstä pois päästyämme käännymme pohjoiseen, kohti Skarpnåtötä, josta käsin lautan pitäisi liikennöidä. Matkalla pysähdymme Sålis Batterissa, joka oli venäläislinnoitus ensimmäisen maailmansodan aikana. Nyt linnoitus on raunioina, mutta sinne on rakennettu pienoismalleja alkuperäisistä rakennuksista, ja aivan autotien varressa on vartiokoppi, jossa on hyvin aidon näköinen, luonnollisen kokoinen nukke sisällä vahdissa. Nukella tosin oli päässään Mighty Ducks-pipo, joka ei aivan sovi yhteen historiallisen asetelman kanssa...

Tullessamme Skarpnåtöhön klo 14 aikoihin pyöräilemme ensimmäisenä lauttalaiturin luokse. Muutaman sadan metrin päässä lautta puksuttaakin rantaa kohti. Odotellessa tutkiskelemme lappusia, joita laiturin vieressä olevaan ilmoitustauluun on kiinnitettynä. Yhdessä niistä on lautan liikennöintiajat. Sen mukaan seuraava lautta lähtee klo 12.00 kesäkuun ensimmäisenä päivänä... Lautan pysähdyttyä laituriin tiedustelemme asiasta. Ja tosiaan, lautta ei liikennöi vielä. Nytkin se oli ollut erikseen tilatulla risteilyllä. Meille tosin luvattiin ilmoittaa, jos lautta jostain syystä lähtee liikenteeseen vielä samana tai seuraavana päivänä, ja saimme myös luvan yöpyä ilmaiseksi teltassa Skarpnåtön mökkikylän alueella.

Aurinko paistaa ja asetumme loikoilemaan laiturille hetkeksi. Tutkiskelemme karttaa ja mietimme, mitä tehdä. Jostain ilmestyy kissa, joka keksii änkeä itsensä kartan alle auringolta suojaan. Aikamme pähkäiltyämme toteamme, että on viisainta olla tämä yö Skarpnåtössä, ja jättää Geta kokonaan väliin. Seuraavana päivänä voisimme pyöräillä Bomarsundiin, joka tulisi olemaan toiseksi viimeinen majoituspaikkamme. Matkaa sinne tosin näyttää olevan melkoisesti, koska Skarpnåtöstä ei pääse pois muuten kuin palaamalla yli 15 km sitä tietä, mitä tulimmekin. Mitään oikaisun mahdollisuutta ei ole, sillä itäpuolellamme on kapea ja hyvin pitkä meren lahti, jonka yli ei ole siltaa. Koko Skarpnåtöhön tulo oli selvästi vikatikki, mutta kun ei lautan aikatauluista aikaisemmin ollut tietoja, niin minkäs teet.

Telttaa pystyttäessämme jouduimme koko ajan kuuntelemaan uskonnollista messua, jota pakkosyötettiin vähän matkan päässä olevasta traktorista. Kävimme saunassa, joka maksoi 30 markkaa tunnilta [kuva]. Sauna oli täysi fiasko - kiuas oli tyypillinen kerrostalon vessaan rakennettavan saunan minikiuas, ja löylyhuone oli sille aivan liian iso. Vaikka kiuas koko ajan ähötti täydellä teholla, lämpötila tuskin oli yli 60 astetta. Lisäksi löylyhuone oli pitkä ja kapea, ja lauteet ja kiuas oli sijoitettu sen vastakkaisiin päihin. Löylyä oli siis lähes mahdotonta heittää kävelemättä varta vasten vesisangon kanssa kiukaan luokse. Näitä epäkohtia lukuunottamatta Skarpnåtön mökkikylä on varsin mukava.

Illan päätteeksi paistamme nuotiolla lettuja ja makkaroita [kuva] ja vetäydymme telttaan pelaamaan korttia. Hämäriä muistikuvia yhdistelemällä ja eri vaihtoehtoja kokeilemalla onnistumme palauttamaan mieleen lukioaikana suuressa suosiossa olleen pelin nimeltä 'Pikamaija supersäännöillä'.

Matkamittari: 113,5 km.

4. PÄIVÄ - SUNNUNTAI (25.5.1997)

Aamu koittaa jälleen. On pilvistä ja välillä tiputtelee vähän vettä, ensimmäisen - ja viimeisen - kerran koko reissun aikana. Kun tiedustelemme kuljetuksesta, saamme tietää, ettei lautta liikennöi tänäänkään, mutta puoli neljältä meidät rinkkoinemme voitaisiin heittää autolla etelään päin, ettei tarvitsisi pyöräillä samaa reittiä uudelleen. Päätämme kuitenkin, ettemme halua odottaa niin kauaa, ja lähdemme pyöräilemään kevyessä kesäisessä vesisateessa samaa tympeää hiekkatietä, jota pitkin eilen tulimme. Arvelemme päivämatkasta tulevan noin 40 km.

Sade loppuu pian, ja pilvetkin häipyvät samoihin aikoihin kuin pääsemme ulos mokomasta umpisuolesta. Käännymme ajamaan kohti itää. On sunnuntai, ja olemme jossain määrin huolissamme ruokatilanteestamme. Illaksi ei nimittäin rinkassa ole enää oikeastaan mitään syötävää. Tullessamme Godbyhyn huomaamme iloksemme paikallisen supermarketin parkkipaikalla olevan autoja melkoisesti - kauppa lienee auki. Syömme ensin lounasta Godbyn Shellillä [kuva] ja käymme sitten kaupassa.

Lounaasta saaduilla voimilla jaksamme taas jatkaa polkemista Bomarsundiin. Matkalla kohtaamme mahtavia näköaloja ja ohitamme Kastelholman linnan [kuva], jonka esittelykierrosten kellonajat painamme mieleen huomista ajatellen. Matkamittarin osoittaessa 160 km sattuu reissun ainoa polkupyörätekninen vika - VPT:n pyörästä irtoavat ketjut. Korjaukseen kuluu peräti minuutti.

Bomarsundin linnoituksen rauniot ovat näkyvä muisto ajasta, jolloin Ahvenanmaa sijoittui suurvaltojen valtataistelun keskipisteeseen. Raunioita - muureja sekä linnoitusten ja tornien perustoja - on runsaasti hyvin laajalla alueella. Puttes Camping on aivan raunioiden tuntumassa. Saavumme sinne klo 18 pintaan, ajettuamme rinkat selässä yhteensä 52 km. Illalla teemme vielä pienen pyörälenkin läheiselle Notvikin tornille [kuva], ja teemme matkalla tuttavuutta lampaisiin, jotka parturoivat ruohoa raunioiden seassa.

Matkamittari: 170 km.

5. PÄIVÄ - MAANANTAI (26.05.1997)

Nousimme tapamme mukaan aamulla ylös kello kymmenen, sillä meillä ei ollut varsinaisesti kiirettä mihinkään. Tänään ei tarvinnut siirtyä kamojen kanssa mihinkään, vaan tiedossa oli pelkästään nähtävyyksiä ja maaseutufillarointia. Aamiaisen nautittuamme suuntasimme kohti Kastelholmaa. Ensimmäiseksi tutustuimme alueella olevaan kuuluisaan Kastelholman linnaan. Siellä meitä opasti mukavasti suomea puhunut nuori naisopas [kuva]. Olimme kierroksella kahdestaan. Opas oli siitä vain mielissään, sillä koko aamupäivän ajan linnassa oli rampannut enemmän tai vähemmän nuorta koululaisryhmää. Kävimme etsimässä linnan kummitusta, mutta se ei näyttäytynyt ainakaan tällä kertaa - valitettavasti. Runsaan puolen tunnin jälkeen ammensimme paikasta lisää historiaa menemällä vankilamuseoon. Siellä oli eri vuosikymmenien aikaisia sellejä ja kahleita. Pieni ja asiallinen museo. Lounaan nautimme alueella sijaitsevassa ravintolassa. Tämän jälkeen kiersimme vielä katsomassa vanhoja rakennuksia, kuten savusaunaa ja sepänpajaa. Sitten nousimme satulaan ja lähdimme edellisenä iltana suunnitttelemallemme maaseutukierrokselle [kuva].

Matkan varrella poikkesimme kauppaan ostamaan olutta illaksi ja munkkipossuja. Lisäfilmikin piti hankkia kameraan. Matkalla kaupalle saavutimme muuten matkamme maksiminopeuden, 49 kilometriä tunnissa. Kaupan pihalta lähdettyämme poljimme tuokion ja kuvasimme maaseudun eläimiä - muun muassa lehmiä. Kävimme myös tutustumassa Borgbodan kalmistoon. Muinaislinnaankin olisimme varmasti tutustuneet - jos nimittäin olisimme sen löytäneet. Jatkoimme pyöräilyä läpi synkkien korpimetsien ja laajojen peltoaukioiden. Uurastettuamme hyvän tovin saimme matkamittariin täyteen 200 kilometriä. Se sattuikin sopivasti erään korkean kukkulan huipulla, josta kantautui upea näköala kauas merelle maatilojen yli [kuva]. Jatkoimme matkaa ja saavuimme lopulta takaisin leirintäalueelle alkuillasta. Matkaa kierroksen aikana oli kertynyt yhteensä 50 kilometriä.

Ajoimme rantaan katsomaan saunaa ja huomasimme samalla, että laituriin oli purjentinut suurehko purjealus. Emme tutustuneet laivan porukkaan sillä hetkellä sen tarkemmin, vaan suunnistimme takaisin teltalle. Valmistimme päivälliseksi herkullista spagettia ja tonnikalakastiketta [kuva]. Ruoan valmistuksen lomassa havaitsimme, että alueelle saapui kaksi muutakin pyöräilijää suurien kantamuksien kera. He majoittuivat oman telttamme välittömään läheisyyteen, vaikka alueella olisi ollut runsaasti tilaa järjestää vaikkapa M. Jacksonin konsertti [kuva]. Emme antaneet tämän kuitenkaan häiritä vaan aloimme syömään. Ruokaa mutustaessamme nurkan takaa pyyhälsi yhtäkkiä esiin neljän tytön porukka, ja yksi heistä iski tyhjän limupullon pöydälle ja sanoi: "Ottakaahan pojat pullo. Saatte siitä 50 penniä." Katselimme tyttöjä hieman hämmentyneinä. Yksi tytöistä jäi soittamaan kännykästä ja siinä samalla tuli selvitettyä muun muassa se, että tytöt olivat Jokelasta kotoisin. Kävi myös ilmi, että kyseinen nuori nainen arvostaa pyöräilykypärän käyttöä. Se, miten siihen aiheeseen päästiin, ei ole enää tarkasti muistissa. Jollakin lailla aasinsiltoja hyväksi käyttäen ilmeisestikin. Pienen tuokion kuluttua muu porukka jo kaipasi kanssamme juttelemaan jäänyttä tyttöä, ja niinpä hän jätti meidät lopettelemaan ateriaamme. Astiat tiskattuamme lähdimme välittämästi polkemaan aivan leirialueen tuntumassa olleelle Pirunvuorelle, joka kohosi selvästi muuta ympäristöä korkeammalle. Maisemat olivat hulppeat, mutta muuten paikka oli kyllä nimensä veroinen [kuva]. Suuria kivenlohkareita, lasia, metallirojua ja valtava merimerkki koristivat mäennyppylän lakea. Ilta oli jo ehtinyt hämärtyä ja tuulikin puhalsi kylmästi mereltä, joten emme viihtyneet huipulla kymmentä minuuttia pidempään. Pirunvuorelta suuntasimme suoraan Prästöhön, joka oli lähistöllä sijaitseva saari. Kävimme bongaamassa rööritehtaan ja muinaisen tornin rauniot. Tämän jälkeen palasimme leiripaikalle.

Ehdittyämme teltalle aiemmin saapuneet hemmot tulivat kysymään, olisiko mahdollista varata saunaa neljään pekkaan, jotta saataisiin 50 mk:n maksu jaettua hieman useammelle henkilölle. Asia sopi tietysti meillekin, joten lähdimme joukolla etsimään alueen omistajaa. Etsimme vastaanotosta ja kahviosta, mutta kaikki paikat näyttivät olevan aivan kuolleita - ja kello ei kuitenkaan ollut vielä edes yhdeksää. Keksimme, että jos saisimme edelliset saunavuorolaiset jättämään oven auki, voisimme pujahtaa sinne ilman etukäteisvarausta ja maksaa seuraavana päivänä. Rantaan tultuamme huomasimme valtaisan nuorisoporukan valloittaneen niin saunan, laiturin kuin siinä läheisyydessä olevat rantakalliotkin. Suuntasimme kohti saunaa, jossa näkyi olevan kaksi saunanraikasta nuorta tyttöä. Menimme tiedustelemaan, olisiko mahdollista tulla heidän jälkeensä saunaan. Saimme kuitenkin kuulla, että poikien vuoro olisi ainakin vielä ennen meitä, ja kun pojat kuulivat halukkuudestamme saunaan, he sanoivat saunovansa ainakin kello 24.00:aan. Kello oli tässä vaiheessa vasta puoli kymmenen, joten ajatus ei kuulostanut kovin houkuttelevalta. Vetäydyimme takavasemmalle ja pikkuhiljaa pääsimme takaisin teltoille. Hemmot menivät valmistamaan illallista ja mekin päätimme syödä hiukan iltapalaa - olihan illalla tehty pyöräreissu kasvattanut myös ruokahalua.

Menimme läheiselle grillauspaikalle valmistaan eräänlaisia porilaisia, jotka myöhemmin ristimme Cyberporilaisiksi [kuva]. Ahdoimme niitä muutaman kumpainenkin ja olimme juuri ehtineet palata takaisin kangaskotiimme, kun ovelle ilmestyi kaksi aiemmin päivällä nähtyä tyttöä. He tulivat ilmoittamaan, että sauna olisi nyt vapaa. Kello oli puoli yhdentoista paikkeilla, ja olimme uutisesta enemmän kuin iloisia. Keräsimme kimpsumme ja kampsumme ja suunnistimme rantaan. Sinne päästyämme saimme kuulla samaisilta tytöiltä, että viereisen laivan kännissä oleva ruotsalaiskapteeni oli kuitenkin ehtinyt änkeä saunaan vain hetkeä ennenkuin olimme tulleet. Lyöttäydyimme tyttöjen seuraan ja päätimme odottaa kapteenin kylpemisen loppumista suosiolla.

Juttelimme niitä näitä ja saimme selville, että tytöt sekä muu porukka oli jonkintapaisella kevätretkellä / luokkaristeilyllä. He seilaisivat pari päivää purjelaivalla ja palaisivat sitten poloneesia tanssimaan - yhdeksäsluokkalaisia kun olivat. Olot laivalla eivät kuulemma olleet hurrattavat, sillä kajuutassa oli 20 makuupaikkaa, ja kaikki paikat olivat luonnollisesti täynnä. Yöllä nukkumatilassa oli kosteaa kuin kurkkuhuoneessa ja ruokakin laivalla oli vähän mitä sattui. Mutta yleisesti ottaen tytöt (ja varmaan pojatkin) olivat aivan tyytyväisiä reissuun. Pääasia oli, ettei tarvinnut istua kauniina päivinä oppitunneilla. Hyvän tovin juteltuamme kännikapteeni tuli saunan portaille huojumaan punaisissa tangoissa ja emme voineet olla aivan hiljaa, kun tytöt alkoivat huutelemaan äijälle suomen, ruotsin ja englanninkielellä erilaisia vähemmän asiallisia kommennetteja. Ukko ei kuitenkaan niistä välittänyt, vaan meni takaisin saunomaan. Lopulta aloimme jo hieman väsyä odotteluun, ja tytöt menivätkin ystävällisesti ajamaan kapua ulos. Kuultuaan, että sinne olisi tulossa vain 4 poikaa, hän ei voinut ymmärtää miksi hänen pitäisi tulla pois. Tytöt selittivät kuitenkin jotain ahtaasta saunasta, joten jonkin ajan kuluttua ukko lopulta tuli ulos ja pääsimme sisälle. Nautimme saunasta hikisen päivän jälkeen ja kävimme pariin kertaan uimassakin. Vain PT pidättäytyi vilvoittelemaan saunan rappusilla kylmän meriveden sijaan. Istuessamme jälleen lämmittelemässä lauteilla, saunan ulko-ovi tempaistiin äkisti auki ja punapipoinen ukko seisoi löylyn oviaukossa. Hän kysyi ruotsiksi, olisimmeko 10 minuutin sisällä valmiita. Emme olleet kovin iloisia kysymyksestä, ja saimmekin hänet odottelemaan vielä puolisen tuntia. Luulimme miestä ensin leirialueen isännäksi, mutta hänen käytöksestään päättelimme, että hän taisi ennemminkin kuulua ruotsalaislaivan miehistöön. Myöhemmin selvisikin, että olimme oikeassa. Saunoimme vielä hetken ja vetäydyimme sitten telttaan. Olimme varsin tyytyväisiä, sillä saimme saunoa 50 minuuttia ilmaiseksi ja sauna oli vielä huomattavasti parempi kuin se, joka oli ollut Skarpnåtössä. Teltassa paiskimme vielä hetken korttia ja kävimme sitten nukkumaan kello yhden aikoihin.

Matkamittari: 220 km.

6. PÄIVÄ - TIISTAI (27.05.1997)

Nousimme totuttuun tapaan ylös kello kymmenen ja valmistimme tukevan aamiaisen. Kesken syönnin jostain pöllähti grillauspaikalle valtaisa joukko pikkunaperoita. Niillä näytti olevan jonkin sortin lasten mehuhetki, joka ei kuitenkaan tällä kertaa päättynyt ikävästi. Päiväkerholaiset grillailivat makkaraa ja joivat pillimehua. Edellisiltana tapaamamme hemmot olivat jo herätessämme lähteneet. Ilmeisesti he olivat lähteneet maksamatta, kuten edellisiltana olivat hiukan suunnitelleet. Alueella ei nimittäin ollut ollut enää ketään heidän saapueessan illalla, ja kioski avattiin vasta 10.00, joten he pääsivät mitä ilmeisimmin livahtamaan kuin koira veräjästä 34 markan leirintämaksusta. Alueella ollut asuntovaunuporukka oli edelleen paikalla ja auton konepelti oli auki. Joku yritti säännöllisin väliajoin käynnistää konetta, mutta se vinkaisi yhtä pahasti kuin pakastettu kissa sirkkelissä, joten he eivät käyttäneet sitä sen enempää. Ilmeisesti porukka joutuisi viettämään alueella vielä päivän jos toisenkin. Puoli kahdentoista aikoihin lähdimme Putte's campingiltä eteenpäin ja poljimme aina Godbyhyn saakka, jonne oli 18 kilometriä. Kävimme samassa Mattssonin kaupassa kuin aikaisemminkin ja suunnistimme sen jälkeen Shellille - samalle missä olimme 2 päivää aikaisemminkin käyneet. Söimme maittavan ja tuhdin lounaan ja jatkoimme sitten matkaa kohti Maarianhaminaa. Kesken pitkää ylämäkeä PT näki ojassa yllättäen jotakin hyvin mielenkiintoista, ja päätti kesken kaiken heittäytyä selälleen rinkkansa päälle ja paiskata vielä pyöränsäkin osittain ajoradalle. Pienoisen ihmettelyn jälkeen kuitenkin selvisi, että PT oli pois noustessaan tarttunut tarakalla olleeseen laukkuun kiinni ja oli sitten rinkan painosta lentänyt selälleen ojan penkalle. Näytti kuitenkin aika hauskalta, kun pitkä mies makaa pakaasi selässä maassa ja sätkii kuin selälleen kellahtanut koppakuoriainen. Ohi ajaneet autotkin hieman tööttäilivät ja hymyilivät huvittuneina. Ja eipä ollut lainkaan ihme. Oli se sen verran hauska näky.

Jatkoimme matkaa ja saavuimme lopulta Maarianhaminaan. Jatkoimme sieltä matkaa edelleen Möckelön saarelle, jossa sijaitsi seuraava leirintäalueemme [kuva]. Hinta tällä alueella ei päätä huimannut - teltta ja kaksi henkilöä vain 24 markkaa! Tämä oli todellinen ale-camping. Mutta hinta ei kuitenkaan merkannut sitä, että alue olisi jollakin lailla huono. Itseasiassa se oli paras kaikista tähänastisista paikoista. Kaikki tällä alueella oli aivan vimpan päälle kunnossa. Vessoissakin oli kalterit, jotta kenenkään ei tarvitsisi pelätä tunkeilijoita tursasta vääntäessään. Joka puolella oli tekokukkia. Kaikilla pöydillä oli tuhkakuppi ja jokaisessa tuhkakupissa yksi tupakantumppi mallina. Lisäksi alueella oli kaikenlaisia koristehimmeleitä joka nurkassa. Kaikki oli siis todellakin aivan viimeisen päälle järjestyksessä. Päivällistä syödessämme vanhemman puoleinen isäntä asensi kaksi kukkatelinettä kalanperkauspaikalle. Aikaa häneltä kului hommaan noin kaksi tuntia. Telineet hän kiinnitti rautalangalla ja eristysnauhalla.

Aterioituamme lähdimme fillareilla Maarianhaminan keskustaan pörräämään. Ajelimme ympäriinsä ja teimme sellaisen havainnon, että koko saarella ei ole ainuttakaan McDonald'sia eikä Carrolsia. Hesburgeriakaan ei löytynyt. Emme siis voi suositella tätä paikkaa fanaattisille hampurilaisfriikeille. Kotipizzan kuitenkin löysimme, joten pizza ei pääse saarelta loppumaan. Pyöriessämme edes takaisin kiinnitimme huomion erääseen harmaaseen autoon, joka ajoi perä maata laahaten ja bassot täysillä soiden ympäri kaupunkia. Kuljettajan paikalla istui aivan possun näköinen tyyppi ja revitti pientä hikistä Datsuniaan. Autossa oli varmaankin mieletön hien haju auringon paistaessa, joten ristimme kaaran Hikiseksi Datsuniksi. Vietimme varmaankin tunnin verran aikaa kaupunkiin tutustuessamme, ja tänä aikana näimme kyseisen auton vielä lukuisia kertoja. Ennen leirialueelle menoa kävimme katsomassa Små Holman uimarantaa. Hiekkaranta oli kyllä aivan kauniilla paikalla, mutta se, että ranta oli vastikään kynnetty, hämmästyttti hieman. Hetken mietittyämme emme keksineet muuta selitystä kuin sen, että se oli varmaankin kynnetty siksi, että se kuivuisi paremmin. Valokuvasimme vielä joutsenen ja suoriuduimme sitten teltalle. Kävimme suihkussa, jossa lämmin vesi muuten maksoi 5 mk / 5 minuuttia. Ajattelimme vielä keittää teevettä iltapalaksi, mutta kesken keiton isäntä seilasi paikalle mopin kanssa. Pelkäsimme hänen rupeavan huitomaan sillä, mutta hän menikin luuttuamaan keittiön lattian (vaikka kello oli jo 23). Tämän tehtyään hän sanoi sulkevansa keittiön ja lähti sitten pois. Olimme iloisia ettei hän käynyt valittamaan, sillä keittiön olisi pitänyt mennä kiinni jo kello 22.

Matkamittari: 276 km.

7. PÄIVÄ - KESKIVIIKKO (28.05.1997)

Nousimme aamulla ylös vasta kymmenen jälkeen, sillä meillä ei ollut mitään kiirettä lähteä eteenpäin. Laivakin lähtisi vasta seuraavana yönä kello 02.15. Kävimme kysymässä alueen isännältä elintarvikkeita, joita mainostettiin myytävän alueella. Saimme kuitenkin kuulla, että myynti ei ole vielä alkanut, vaan alkaa vasta sesongin alettua, eli joskus kesäkuussa. Ukko kuitenkin neuvoi meille lähimmän kaupan ja sanoi sinne olevan 10-12 minuutin matkan. Hyppäsimme fillareiden selkään ja lähdimme polkemaan, vaikka olimme nousseet vasta viitisentoista minuuttia sitten ylös. Hieman unisina poljimme kohti Maarianhaminaa, ja huomasimme matkalla, että äijän tarkoittama 10-12 minuutin matka olisi autolla. Polkupyörällä matka kestäisi ainakin 20 minuuttia. Jouduimme loppujen lopuksi ajamaan aivan keskustaan asti ennenkuin löysimme tarpeeksi ison marketin, josta saattoi ostaa sopuhintaan elintarvikkeita. Kävelimme kauppaan sisälle ja ostimme tarvitsemamme tavarat. Myöhemmin mietimme, mitähän mahdollinen kaupan turvamies olisi meistä ajatellut, sillä molemmilla oli maastonvihreä vaelluspuku, lätsät päässä ja kassi mukana. Käsissä olivat vielä mustat nahkahanskat. Hyvä ettemme aiheuttaneet hälytystä jo pelkän olemuksemme vuoksi. Vain mustat auronkolasit puuttuivat varustuksesta. Pyöräilimme takaisin leirintäalueelle ja totesimme matkamittarin perusteella, että kauppareissusta oli tullut 12 kilometrin aamureippailu.

Leiriin päästyämme valmistimme luxus-aamiaisen, jossa oli kaikkea alkaen aina jogurtista ja puurosta ja päätyen kahviin ja hedelmiin. Syötyämme lähdimme katsomaan Ramsholmenin luonnonsuojelualuetta, joka oli muutaman kilometrin päässä. Ihailimme jonkin aikaa luontoa ja räpsimme muutamia valokuvia [kuva]. Sieltä palasimme takaisin ja jatkoimme matkaamme jälleen Maarianhaminan keskustaan. Kävimme ihailemassa maisemia Badhusbergetiltä, tutustuimme Pommernin museolaivaan [kuva] ja kävimme bongaamassa runsaasti lintuja Lilla Holmenin saarella. Vierailimme paikallisessa postissa, jossa muuten selvisi myös suomenkielellä. Näimme myös Hikisen Datsunin, joka harjoitti edelleen pillurallia ympäri kaupunkia. Näimme myös erään samaisen poliisiauton pyörivän ympäriinsä useaan otteeseen. Ilmeisesti paikallisilla poliiseilla ei ole muuta tekemistä kuin palloilla kaupungilla aamusta iltaan. Tämän jälkeen palasimme teltalle ja lätkimme hieman korttia. Söimme kello neljän aikoihin ostamamme lasagne-lounaan. Leirin purimme puoli seitsemän aikoihin ja kulutimme jälleen luppoaikaa korttia pelaamalla. Hieman yli seitsemän heitimme jälleen rinkat selkään ja suunnistimme ties kuinka monetta kertaa kohti keskustaa - tosin tällä erää viimeistä kertaa. Ajoimme suoraan Kotipizzan eteen ja söimme siellä maittavan Opera Special perhepizzan. Siellä istuessamme näimme jälleen Hikisen Datsunin ja samaisen poliisiauton ajavan useaan otteeseen paikan ohi. Syödessämme jo jälkiruoaksi ostamiamme Magnum-jäätelöitä ryhmä keskeskasvuisia saapui pizzeriaan. Onneksemme emme saaneet heiltä pullosta päähän, vaikka tässä jokin vuosi sitten vappuna varoiteltiinkiin keskenkasvuisista, jotka käyvät pullojen kanssa kimppuun.

Kotipizzasta poljimme satamaan, jossa jouduimme odottelemaan tunnin ajan ulkona terminaalin aukeamista [kuva]. Aivan yllättäen, pelasimme jälleen korttia odotellessamme. Näimme jälleen kerran - yllätys, yllätys - Hikisen Datsunin kruisailemassa ympäriinsä. Autossa ollutta porukkaakin alkoi jo pikkuhiljaa naurattamaan. Odottelimme kylmenevässä illassa aina kello 22.10 saakka, jolloin joku huoltomies tuli avaamaan terminaalin ovet ja pääsimme sisälle lämpimään. Pelailimme korttia, luimme matkaesitteitä ja pidimme pientä miitinkiä siitä, kuka kirjoittaisi tähän juttuun mitäkin. Siinä kului runsaat puoli tuntia. Kahdentoista aikoihin kävimme läheisellä Kallun katukioskilla syömässä hampurilaiset. Paikka oli siitä harvinainen, että sielläkin selvisi selvällä suomenkielellä, joka muuten oli melko harvinaista Ahvenanmaalla. Syötyämme sapuskat palasimme terminaaliin ja odottelimme ajan kulumista. Onneksi kello yhden paikkeilla paikalle saapui myös umpihumalassa ollut mies, joka esittäytyi mm. entiseksi Silja Linen työntekijäksi. Nyt hän väitti olleensa monta kuukautta laivalla ja toivoi pääsevänsä Turkuun, vaikkei lippua vielä omistanutkaan. Äijä onnistui saamaan lipun ja oli tyytyväinen. Hän kertoi myös avoimesti jemmanneensa 14 litraa viinaa terminaalin tallelokeroon, ja kysyi vasta tämän jäkkeen, olemmeko tullista. Hänen onnekseen emme olleet. Kello 01.40 siirryimme pihalle ja ajoimme oikealle autokaistalle. Katselimme laiturissa ensin Silja Europan vierailua laiturissa ja sitten oman laivamme, Silja Festivalin saapumista satamaan. Ajoimme laivaan ja löysimme itsellemme mukavat lepotuolit aivan info-pisteen edestä. Läheisille tuoleille tuli istumaan jokin epämääräinen vanha ukko, joka istui koko yön baskeri päässä, mustat nahkahanskat kädessä ja istua tapitti ryhdikkäästi koko yön. Aina kun sattui havahtumaan ja katsahtamaan eteensä, näki ukkelin istuvan ja lähes aina tuijottavan jotakin nukkujista. Liekö ollut jonkin sortin perverssi tai vastaavaa.

Matkamittari: 317 km.

8. PÄIVÄ - TORSTAI (29.05.1997)

Heräsimme torstai-aamuna kello kuuden aikoihin. Menimme syömään kello 06.30 seisovan aamiaisen ja kävimme ostoksilla. Laiva saapui Turkuun 08.00. Poljimme lyhyen matkan rautatiesasemalla ja saimme fillaritkin mahdutettua junaan. Junaan päästyämme kävimme saman tien nukkumaan, joskin nukkuminen oli junassa vähän sitä sun tätä. Samaan vaunuun tuli toistakymmentä nuorta, jotka olivat ilmeisesti juhlineet edellisyön hieman meitä rankemmin, sillä yhtä matkustajaa konduktööri ei saanut millään hereille. Ei tiedä vaikka jannu olisi ollut jonkin sortin pilvessä. Hän ei vaikuttanut känniläiseltä, mutta ei myöskään aivan normaalilta, sillä useimmat ihmiset kyllä heräävät, jos konnari repii kädestä seisomaan. Tämä nuori äijä ei kuitenkaan siitä pahemmin välittänyt, vaan nukkui suunnilleen seisoaltaan. Konduktööri uhkasi heittää hänet seuraavalla asemalla ulos, ellei lippua löydy. Joku porukan tytöistä kuitenkin onnistui löytämään lipun, ja niinpä unikeko sai jatkaa uniaan aina Helsinkiin saakka.

Helsinkiin päästyämme talutimme pyörät metrolle ja ajoimme sillä aina Mellunmäkeen saakka. Mellunmäestä pyöräilimme kohti Vaaralaa, jonne oli matkaa hieman yli 4 kilometriä. Matkalla PT:n fillarin takarenkaaseen tarttui niin suuri koiranpaska, että pyörä mahtui juuri ja juuri pyörimään. Kakkakökkäre piti kauheaa rahinaa mennessään lokasuojan alle ja oli tarttunut niin tiukasti kiinni, että pyörää sai todenteolla hakata ennenkuin se suostui irtoamaan. Loppumatka sujuikin sitten ilman suurempia kommelluksia. Perille CyberDyneen saavuimme kello kahdentoista aikoihin. Otimme itsestämme valokuvan automaattilaukaisimen avulla ja pidimme lyhyen mutta kiihkeän palaverin siitä, millä tarkkuudella ilmoittaisimme poljetun matkan [kuva]. Lopulta päädyimme lukuun, joka selviää allaolevasta matkamittarista. Olimme erittäin tyytyväisiä reissuun ja päätimme tehdä uuden matkan, kunhan Kastelholman linna ensin saataisiin remontoitua loppuun. Tämän pitäisi tapahtua vuoteen 2000 mennessä.

Matkamittari: 325 km.

Kirjoittaneet CyberDyne Magazinen päätoimittajat Antti Niskanen ja Janne Silvo.